Tuomariliitto ja Juristiliitto järjestivät oikeusvaltioseminaarin 13.5.2026

20.05.2026 | Ajankohtaista

Tuomariliiton ja Juristiliiton järjestämä ensimmäinen Oikeusvaltioseminaari kokosi 13.5.2026 Tieteiden talolle suuren joukon tuomareita ja muita juristeja keskustelemaan oikeusvaltion ajankohtaisista haasteista ja tulevaisuudesta Suomessa. Seminaarin teemana oli “Tuomarina oikeusvaltiossa”.

Päivän aikana tarkasteltiin oikeusvaltiota erityisesti tuomioistuinten ja tuomareiden näkökulmasta. Puheenvuoroissa käsiteltiin muun muassa tuomioistuinten roolia oikeusvaltion suojelijoina, oikeusvaltion itsepuolustusta sekä tuomarin asemaa ja vastuuta yhteiskunnallisen muutoksen keskellä. Keskusteluissa nousi esiin huoli siitä, että oikeusvaltion suurimmat uhat voivat syntyä myös vähitellen rakenteiden sisältä esimerkiksi pitkäaikaisen resurssipaineen seurauksena. Samalla korostui viesti siitä, että toimiva oikeusvaltio on olennainen osa demokraattisen yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta ja sen turvaaminen edellyttää jatkuvaa huomiota myös Suomessa.

Kiitos kaikille puhujille ja osallistujille antoisasta päivästä ja tärkeistä keskusteluista oikeusvaltion vahvistamiseksi.

Kuvissa: Tuomariliiton puheenjohtaja Tuuli Vänskä, Juristiliiton puheenjohtaja Sakari Melander, julkisoikeuden apulaisprofessori Maija Dahlberg ja väitöskirjatutkija Jere Mattila sekä Juristiliiton varatoiminnanjohtaja Tommi Rainerma.




0 kommenttia

Muuta ajankohtaista