Lausunto esitutkintalain, pakkokeinolain ja poliisilain kokonaisuudistusta koskevasta toimikuntamietinnöstä 2009:2

 

Viite: Oikeusministeriön lausuntopyyntö 27.5.2009/15/021/2006

 

 

Asia: Lausunto Esitutkintalain, pakkokeinolain ja poliisilain kokonaisuudistusta koskevasta toimikunnan mietinnöstä 2009:2

 

Pyydettynä lausuntona Suomen Tuomariliitto – Finlands Domareförbund ry esittää seuraavaa:

 

 

 

Tuomariliitto suhtautuu sinänsä myönteisesti esitutkinta-, pakkokeino- ja poliisilain uudistamiseen ja tarkistamiseen. Eräät vangitsemista koskevat toimikunnan ehdotukset ovat kuitenkin omiaan heikentämään käräjäoikeuksien mahdollisuutta huolehtia juttujen joutuisasta käsittelystä ja oikeudenmukaisuuden toteutumisesta.

 

 

Mietintö on varsin mittava ja tämän vuoksi Tuomariliiton lausunnossa on keskitytty niihin kysymyksiin, jotka tuomioistuintyön kannalta ovat olennaisimpia. Tähän on päädytty myös lausunnon antamiseen varatun vähäisen ajan vuoksi. Näin ollen lausunnossa on keskitytty pääosin pakkokeinolakia koskevaan osuuteen. Tuomariliitto on tietoisesti jättänyt ottamatta kantaa sellaisiin julkisuudessakin esillä olleisiin oikeuspoliittisiin kysymyksiin, jotka eivät suoranaisesti kosketa tuomioistuinlaitosta.

 

Tuomariliitto haluaa kiinnittää huomiota siihen, että pakkokeinolain soveltaminen tapahtuu useimmiten tilanteessa, jossa ratkaisut joudutaan tekemään nopealla aikataululla. Tämän vuoksi olisi toivottavaa, että etenkin menettelytapoja koskevat säännökset olisi selkeästi kirjattu lakiin siten, että niiden soveltaminen ei vaadi perustelujen läpikäymistä. Lain säätäminen perusteluilla ei ole hyväksyttävää. Lisäksi Tuomariliitto haluaa tuoda esille mietinnössä käytetyn viittaustekniikan hankaluuden. Mietinnön perusteluosan lukeminen on työlästä ottaen huomioon, että yksityiskohtaiset perustelut sisältävät usein viittauksia yleisperusteluihin.

 

 

Eriävistä mielipiteistä on havaittavissa, että useat toimikunnan jäsenet ovat kokeneet, että laadukasta lopputulosta varten ei aika ole ollut riittävä. Toimikunnan jäsenten lausumista on pääteltävissä, että lisäselvitysten tekeminen ja uudelleenpohtiminen on tarpeen useamman kohdan osalta. Toivottavaa olisi, että eri oikeusviranomaisten käytännön työn kannalta tärkeä kokonaisuus voitaisiin tehdä huolellisesti ja aikaa säästämättä. Tuomariliiton näkemyksen mukaan jatkovalmisteluun tulisikin varata riittävästi aikaa.

 

Samoin hankkeen merkitykseen perusoikeuksiin puuttumisen kannalta ja laajuuteen nähden lausuntomenettelylle olisi tullut varata enemmän aikaa: lausuntopyyntö lähetettiin toukokuun lopussa lomakauden lähestyessä ja alkuperäinen määräaika oli elokuun lopussa, mitä on pidettävä täysin kohtuuttomana. Tämä on voinut vaikuttaa siihen, että eräät merkittävät tahot, kuten Korkein oikeus ja Vaasan hovioikeus eivät ole lainkaan antaneet lausuntoa.

 

 

Esityksen taloudellisia vaikutuksia koskevan arvion mukaan muutokset viranomaisten tehtävissä voidaan toteuttaa nykyisin henkilövoimavaroin eikä esityksellä olisi sellaisia vaikutuksia viranomaisten työmääriin, että ne eivät kykenisi hoitamaan tehtäviään nykyisillä voimavaroilla.

 

Uudistuksesta johtuva tuomioistuimien tehtävien lisäys tai ratkaisujen lisäperustelutarve sekä näihin liittyvä koulutuksen tarve olisi otettava huomioon tuomioistuimen resursseissa. Uudistuksella on tarkoitus muun muassa lisätä oikeusturvaa. Uudistusta ei ole syytä viedä eteenpäin, jos resursseja siihen ei voida myöntää.

 

 

Erityiset tutkintajärjestelyt (2:4 §) poliisirikoksissa

 

Ehdotuksen mukaan voimassa olevaa lakia muutettaisiin siten, että lähtökohtaisesti virallinen syyttäjä toimisi tutkinnanjohtajana vain poliisimiehen virkatehtävän suorittamisen yhteydessä epäillyn rikoksen esitutkinnassa. Tähän ei mietinnössä ole esitetty vakuuttavia perusteluja. Poliisin ammattikulttuurille on ominaista korostettu kollegiaalisuus. Virallisen syyttäjän toiminen tutkinnanjohtajana on perustunut siihen, että esitutkinnan tulee olla ja myös näyttää riippumattomalta. Tämän vuoksi syyttäjän toimiminen tutkinnanjohtajana kaikissa poliisirikoksissa tulisi edelleen olla pääsääntö, mutta syyttäjällä tulisi olla mahdollisuus luopua tutkinnanjohtajuudesta, mikäli hän virkavastuullaan katsoo, ettei vapaa-ajalla epäillyksi tehdyn rikoksen laatu edellytä syyttäjän toimimista tutkinnanjohtajana.

 

 

 

Tuomitun vangitsemisen edellytykset (2:12 §)

 

Ehdotuksen mukaan rikoksesta tuomitun vangitseminen tai vangittuna pitäminen edellyttäisi virallisen syyttäjän tai asianomistajan vaatimusta. Ehdotusta on perusteltu vain akkusatoriseen prosessiin viitaten.

 

Tuomioistuimella on mahdollisuus tuomita vankeutta kenenkään sitä vaatimatta eikä tuomioistuin ole sidottu syyttäjän esitykseen rangaistuksen määrästä. Vangitsemisen edellytykset on osin kytketty rangaistuksen määrään, jonka vain tuomioistuin päättää. Vastaajan oikeusturva taataan näissä tilanteissa kuulemisperiaatetta noudattamalla. Tuomariliiton näkemyksen mukaan rikoksesta tuomitun vangitseminen tai vangittuna pitäminen voidaan nähdä osana rangaistuksen määräämistä, mikä kuuluu viime kädessä tuomioistuimelle. Myös tältä osin vastaajan oikeusturva on taattavissa tuomalla vangitsemiskysymys keskusteltavaksi ennen päätöksentekoa. Syyttäjien käytäntö vangitsemisvaatimusten osalta saattaa lisäksi vaihdella, minkä vuoksi vastaajien yhtenäisen kohtelun turvaamiseksi tuomioistuimella tulee olla mahdollisuus määrätä asiasta itsenäisesti ilman syyttäjän tai asianomistajan vaatimusta. Tuomariliitto ei siten näe tarvetta voimassa olevan pakkokeinolain 1 luvun 26 §:n muuttamiselle tältä osin.

 

Oikeuspaikka (3:1 §)

 

Käytännössä saattaa esiintyä laajojen poliisipiirien johdosta tilanteita, joissa poliisipiirin rajat muodostavat alueen, joka kuuluu useamman hovioikeuspiiriin alueeseen. Erityisesti poliisien, mutta myös käräjäoikeuksien työn helpottamiseksi laaja forum -säännös on paikallaan. Pakkokeinoasioissa määräajat ovat yleensä lyhyitä, mikä myös puoltaa joustavaa oikeuspaikkasäännöstä. Myös päivystystä koskevan sääntelyn osalta tulisi forum -säännöksen olla yhtä joustava.

 

Vangitsemisvaatimuksen tekijä (3:2 §)

 

Säännös vastaa voimassa olevaa pakkokeinolain 1 luvun 10 §:ää sillä lisäyksellä, että myös rangaistusta vaatineelle asianomistajalle on annettu oikeus vaatia tuomitun vangitsemista.

 

Sinänsä on luonnollista, että esitutkintavaiheessa tuomioistuimella ei ole omasta aloitteestaan oikeutta määrätä ketään vangittavaksi. Tuomariliitto saattaa sen sijaan harkittavaksi olisiko tuomioistuimille kuitenkin syytä antaa mahdollisuus itsenäisesti määrätä vireillä olevassa asiassa oikeudenkäyntiä karttavan vastaajan vangitsemisesta prosessin turvaamiseksi.

 

Jos rikosasian vastaaja jää saapumatta sakon uhalla haastettuna oikeuteen, tuomioistuin voi määrätä oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 8 luvun 5 §:n perusteella vastaajan tuotavaksi oikeudenkäyntiin. Oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 33 §:n perusteella vapaudenmenetys saa tuolloin kestää enintään viisi vuorokautta. Tuo aika voi olla liian lyhyt pääkäsittelyn järjestämiseksi, koska vastaajan kiinniottaminen voi osua viikonloppuun, jolloin tuomioistuin ei voi aloittaa pääkäsittelyn järjestämistä ja muita oikeudenkäynnin asianosaisia voi olla erittäin suuri määrä. Tuomariliiton näkemyksen mukaan tuomioistuimelle pitää antaa riittävät keinot käräjäoikeudessa vireillä olevan oikeudenkäyntimenettelyn toteutumisen turvaamiseksi ja juttujen viipymisen ehkäisemiseksi.

 

Vangitsemisasiassa esitettävä selvitys (3:8 §)

 

Perustelujen (s. 381,112) mukaan vangitsemisasiassa lähtökohtaisesti esitetään vain kirjallisia todisteita, kuten kuulustelupöytäkirjoja. Koska tämä muodostaa poikkeuksen yleisprosessuaaliseksi katsottavasta suullisuusperiaatteesta ja oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11 §:n 2-kohdan nimenomaisesta kiellosta käyttää tuollaisia todistelukeinoja, tämä olisi hyvä säätää itse lakitekstissä, semminkin kun Korkein oikeus näyttäisi suhtautuvan erityisen kriittisesti ns. perusteluilla säätämiseen (KKO 2009:73 kpl 7).

 

Vangitsemismääräyksen täytäntöönpanosta (3:12 §)

 

Tuomariliitto ehdottaa, että selvyyden vuoksi säännöksessä olisi perusteluissa selostettu nykyistä käytäntöä vastaava lisäys, että ulkomailla kiinniotetun osalta määräaika alkaa siitä, kun kiinniotettu on Suomen maaperällä.

 

Vangitsemisvaatimuksen käsitteleminen (3:6 § 2 ja 3:15 § 3)

 

Pykälien sanamuodoissa on lähdetty siitä, että vangittavaksi vaadittu voi olla videoyhteyden päässä. Henkilökohtainen läsnäolo on rinnastettu videoyhteyden avulla tapahtuvaan menettelyyn. Tuomariliiton käsityksen mukaan estettä ei pitäisi olla sille, että kuuleminen voitaisiin toteuttaa samoin myös muiden menettelyssä osallisten osalta. Käytännössä kysymykseen tulevat vaatimuksen esittäjä eli poliisi tai syyttäjä, vangittavaksi vaaditun avustaja sekä tulkki.

 

Syytteen nostamisen määräaika (3:14 §)

 

Ehdotuksessa määräajalle ei ole asetettu enimmäispituutta kuten matkustuskiellolle, joka on vangitsemista lievempi pakkokeino. Tuomariliitto saattaa harkittavaksi olisiko syytä säätää käräjäoikeudelle mahdollisuus lyhentää asetettua määräaikaa, jos olosuhteet ovat muuttuneet. Nykykäytännössä nämä tilanteet on säädöksen puuttuessa pyritty hoitamaan siten, että tutkinnanjohtajalle korostetaan tavoitetta saattaa asia heti esitutkinnan valmistuttua syyttäjälle syyteharkintaa varten tai vangitsemisen kohtuuttomuuden vuoksi vangittu on päästetty vapaaksi.

 

Vangittuna pitämisestä kansliatuomiota annettaessa (3:16 §)

 

Pykälän sisältö on ehdotuksessa ennallaan. Lainkohdan soveltamista selkeyttäisi kuitenkin se, että siinä säädettäisiin, millä edellytyksillä vastaaja voidaan vangita tai pitää vangittuna silloin, kun asiaa ei ratkaista heti pääkäsittelyn päättyessä, vaan asiassa annetaan kansliatuomio. Myös lakitekstiin voitaisiin lisätä mietinnön yksityiskohtaisista perusteluista ilmenevä viittaus 2 luvun 11 pykälään.

 

Vangitun päästäminen vapaaksi (3:17 §)

 

Vangitun vapaaksi päästäminen edellyttäisi ehdotuksen mukaan edelleen tuomioistuimen päätöstä. Tuomariliiton näkemyksen mukaan vapaaksi päästäminen on kuitenkin luonteeltaan sellainen toimi, jonka voisi tehdä pidättämiseen oikeutettu virkamies siitä huolimatta, että vangitsemisesta on päättänyt tuomioistuin, kuten ehdotuksessa on laita vähäisen poikkeuksen myöntämiseen tuomioistuimen määräämässä lähestymiskiellosta. Tätä näkemystä puoltaa muun muassa se, ettei tuomioistuimella käytännössä ole muuta mahdollisuutta kuin päästää vangittu vapaaksi, jos pidättämiseen oikeutettu virkamies sitä esittää. Vangitsemisasiassa kuten vapaaksi päästämistä koskevassa asiassa mahdollisesti odotettavissa olevan oikeudenkäynnin asianomistajalla ei ole puhevaltaa. Vangittuna pidetty on lisäksi päästettävä vapaaksi heti, jos edellytyksiä vangittuna pitämiselle ei enää ole. Tältäkin osin paras tieto on pidättämiseen oikeutetulla virkamiehellä. Vapauttaminen tapahtuisi joka tapauksessa, ja erityisesti ottaen huomioon arki-illat ja viikonlopun päivystykset, nopeammin, jos sen voisi tehdä pidättämiseen oikeutettu virkamies ilman tuomioistuimelle tehtävää vaatimusta. Vapauttamisesta pitäisi kuitenkin tehdä ilmoitus käräjäoikeudelle.

 

Jos kaikkia vapaaksi päästämisiä ei voi jättää pidättämiseen oikeutetun virkamiehen tehtäväksi, ehdottaa Tuomariliitto, että ainakin tuomioistuimen pitäisi voida antaa tutkinnanjohtajalle valtuus vapaaksi päästämiseen. Sellainen valtuus sopisi erittäin hyvin tilanteisiin, joissa vangitseminen on perustunut tutkinnallisiin syihin.

 

Muutoksenhaku vangitsemispäätöksestä (3:19 §)

 

Lähtökohtaisesti vangitsemisvaatimuksen tekijälle annettava mahdollisuus kannella päätöksestä, jolla vangitsemista koskeva vaatimus on hylätty on kannatettava. Asiassa on harkittava tulisiko kantelumahdollisuus antaa myös niiden tilanteiden osalta, jolloin tuomioistuin vangitsemisen uudelleen käsittelyn yhteydessä päästää vangitun vapaaksi vastoin kuultavana olevan poliisin tai syyttäjän vastustamista. Ylemmän oikeusasteen näkemys vangitsemisen tai vangittuna pitämisen edellytyksistä ohjaa oikeuskäytäntöä ja on siten hyödyllinen.

 

Määräaikojen laskeminen (3:20 §)

 

Tuomariliitto kannattaa esitettyä, jonka mukaan määräaikalain 5 §:n ns. pyhäpäiväsäännös koskee edelleen 3 luvun 15 §:n uudelleenvangitsemisasian käsittelyn ja vangitsemista muutoksenhakutuomioistuimessa koskevan 18 §:n 2 momentin määräaikoja. Näin vältetään uudelleenvangitsemisasian käsittelyt päivystysaikana eikä hovioikeuksiin ole tarve luoda päivystysjärjestelmää. Kun näissä käytännössä varsin harvinaisissa tapauksissa on kysymys vangittuna pitämisestä tuomioistuimen määräyksestä, ei todellista tarvetta käsittelyyn normaalien työpäivien ulkopuolella ole.

 

 

Yhteydenpidon rajoittamisesta päättäminen (4:4 §)

 

Tuomariliitto pitää ehdotettua säännöstä tarpeellisena täydennyksenä. Ehdotettua menettelyä vastaavaan käytäntöön on nykyisin päästy tuomioistuimen rajoittamisasiaa koskevassa päätöksessä annetulla valtuutuksella. Tältäkin osin Tuomariliitto näkee tarpeettomaksi tuomioistuimien rasittamisen asialla, josta parhaiten tietää pidättämiseen oikeutettu virkamies ja jossa tuomioistuimen rooli olisi vain vaatimuksen tekijän ehdotuksen vahvistava.

 

 

Päätöksen toimittaminen (5:5 § 2)

 

Tuomariliitto ehdottaa, että säännökseen lisättäisiin, että virka-ajan ulkopuolella päivystysistunnossa määrätystä matkustuskiellosta voidaan päätös lähettää myös postitse. Matkustuskieltomahdollisuus saattaa tulla vangitsemisasiassa esille yllättäen ja päivystysistunnoista suuri osa käsitellään käräjäoikeuden ulkopuolella, jossa tuomarilla ei ole käytettävissään kirjoitus- ja tulostusmahdollisuutta. Päätöksen joutuisi kirjoittamaan käsin.

 

Poikkeusluvasta (5:6 § 1)

 

Lakiehdotuksessa esitetty poikkeuslupamenettely on kannatettava. Tuomariliitto pitää kuitenkin tarpeettomana pykälään otettuja erityismääreitä ”tärkeästä syystä” ja ”vähäiseen poikkeamiseen”. Poikkeusten vaikutuksesta asian tutkintaan ja oikeudenkäynnin onnistumiseen on paras tieto tutkinnanjohtajalla tai syyttäjällä. Poikkeusten myöntämisestä tulisi kuitenkin tehdä ilmoitus matkustuskiellon määränneelle tuomioistuimelle.

 

Matkustuskiellon muuttamisesta (5:7 §)

 

Tuomariliitto ehdottaa, että matkustuskiellon lieventämisen voisi tehdä pidättämiseen oikeutettu virkamies myös silloin kuin matkustuskiellon on määrännyt tuomioistuin.

 

Matkustuskiellon jatkaminen (5:8 §)

 

Tuomariliitto kiinnittää huomiota siihen, että vangitsemisen osalta, joka on yksilön vapautta laajemmin rajoittava toimenpide kuin matkustuskielto, ei ole asetettu enimmäispituutta syytteen nostamisen määräajalle. Tuomariliiton näkemyksen mukaan ei ole esitetty perusteita sille, että menettely tältä osin voisi vangitsemisen ja matkustuskiellon osalta olla erilainen.

 

 

Vahingonkorvausvastuu (6:11 §)

 

Tuomariliitto pitää säännöstä vakuustakavarikon ja väliaikaisen vakuustakavarikon aiheuttaman vahingon korvausvelvollisuudesta viittaamalla oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 11 §:n säännöksiin mitä perustelluimpana. Suurissa talousrikoksissa epäiltyjen varallisuutta voi olla vuosikaudet takavarikoituna.

 

Tiedoksiannosta (6:4 § 2 ja 7:14 §)

 

Tuomariliitto ehdottaa, että kohdehenkilön kuulemisen toteuttamisesta säädettäisiin tarkemmin. Nykytilanteessa käytäntö on vaihdellut eri tuomioistuimissa. Säännöksessä tulisi selkeästi ilmaista riittääkö esimerkiksi kirjeen lähettäminen väestörekisterissä tai poliisin tiedossa olevaan osoitteeseen vai vaaditaanko todisteellista tiedoksiantoa. Edelleen olisi harkittava, miten menetellään, jos tiedoksianto ei jostain syystä onnistu. Tiedoksiannon merkitys korostuu, koska ehdotuksessa on menettelylle säädetty hyvinkin lyhyitä määräaikoja.

 

Tuomariliitto kiinnittää vielä huomiota siihen, että vakuustakavarikon kohdistaminen oikeushenkilön omaisuuteen on herättänyt lainsoveltajissa kysymyksiä ja sen osalta kaivattaisiin yksityiskohtaisempaa sääntelyä.

 

 

Tuomariliitto pitää tarkoituksenmukaisena ja perusteltuna, että erityisestä etsinnästä päättää tuomioistuin.

 

 

 

Telekuuntelun ja televalvonnan edellytykset (10:3 § ja 10:6 §)

 

Tuomariliitto toteaa, että rikosten yritykset on jätetty luettelosta pois. Todennäköisesti tarkoituksena on ollut yhtenäinen sääntely vangitsemisen edellytysten kanssa. Rikos kattanee siten kaikki osallisuuden muodot ja siten myös yrityksen.

 

3 momentissa on lisäedellytykset kohdan 5-7 osalta. Yksityiskohtaisten perustelujen mukaan pitäisi ilmeisesti olla kohdat 4-6.

 

Peitetoiminta ja valeosto (10:30 § ja 10:34 §)

 

Esityksessä lupa peitetoimintaan ja valeostoon haettaisiin Helsingin käräjäoikeudelta. Sinänsä menettely voisi toimia etukäteiskontrollina väärinkäytösten estämisessä. Ei myöskään ole aihetta epäillä, etteikö Helsingin käräjäoikeus olisi oikea taho tällaisen luvan myöntämiseen.

 

Lupamenettelyyn liittyy kuitenkin Tuomariliiton näkemyksen mukaan ongelmia. Menettelyä käytetään vain törkeimmissä rikoksissa, joissa rikollisjärjestöt ovat mukana. Tieto pakkokeinosta saattaa levitä, vaikka se tuomioistuimessa yritettäisiin pitää mahdollisimman suppean henkilöjoukon käsissä. Rikollisjärjestöjen olisi tällaisissa oloissa varsin helppo saada tieto siitä, ketkä henkilöt käräjäoikeudessa näitä asioita käsittelevät, mikä saattaa olla turvallisuusriski käräjäoikeuden henkilökunnalle sekä peiteoperaatioon osallistuville henkilöille.

 

Tuomariliiton mielestä tuomioistuimen lupamenettely soveltuu parhaiten tilanteisiin, joissa rajoitetaan tietyn yksilön perusoikeuksia, kuten epäillyn vapautta tai viestintäsalaisuutta. Sen sijaan on sangen kyseenalaista kuuluuko tällainen lähinnä poliisin operatiiviseen toimintaan liittyvästä uudesta tutkintakeinosta, joka ei loukkaa jonkin tietyn yksilön määrättyä perusoikeutta, päättäminen tuomioistuimen tehtäviin lainkaan. Menettelyyn liittyy muun muassa oikeus tehdä rikoksia. Tuomariliitto ei pidä tuomioistuimen rooliin hyvin sopivana, että tuomioistuin myöntäisi tällaisen luvan rikoksen tekemiseen.

 

Tuomariliiton näkemyksen mukaan pohdittavaksi voitaisiin ottaa myös se, olisiko syyttäjälaitos, esimerkiksi Valtakunnansyyttäjänvirasto oikeampi taho luvan myöntämiseen. Asiassa tulisi lisäksi pohtia ovatko nykyiseen jälkikäteiseen kontrolliin liittyvät ongelmat todella poistettavissa etukäteen pyydetyn luvan johdosta.

 

Ylimääräisen tiedon käyttäminen (10:54 §)

 

Tuomariliitto kyseenalaistaa mietinnössä esitetyn järjestelmän, jossa poliisin mahdollisuudesta käyttää ylimääräistä tietoa päättää tuomioistuin. Lainkohdan mukaan tuomioistuin päättäisi asiasta lisäksi ainoastaan silloin kun kysymys on sellaisen rikoksen selvittämisestä ja estämisestä, jonka tutkinnassa pakkokeinoa olisi saanut käyttää. Lainkohdan 2 momentissa on kuitenkin sallittu ylimääräisen tiedon käyttäminen esitutkinnan suuntaamiseksi muunkin kuin edellä tarkoitetun rikoksen selvittämisessä ilman tuomioistuimen lupaa. Lainsäädännössä käytettyjen termien tulee olla selkeitä. Erityisesti selkeyttä voidaan edellyttää sellaisilta termeiltä, joilla on vaikututusta valittaviin menettelytapoihin. Tuomariliitto esittääkin epäilyksen siitä, onko rikoksen selvittämisen ja esitutkinnan suuntaamisen ero käytännön tasolla täysin selkeä.

 

Tuomariliiton näkemyksen mukaan kysymys on tältäkin osin lähinnä operatiiviseen poliisitoimintaan kuuluvasta asiasta, jonka ratkaiseminen ei kuulu tuomioistuimelle. Mikäli jo tässä vaiheessa halutaan luoda menettely, jolla ylimääräisen tiedon käyttämiseen poliisitoiminnassa puututaan, olisi luonnollisempana vaihtoehtona pidettävä syyttäjälaitosta kuin tuomioistuinta.

 

Tuomariliiton kannalta ylimääräisen tiedon käyttäminen liittyy lähinnä rikosasian todisteluun. Tältä osin Tuomariliitto ei näe nykytilassa ongelmia, jotka vaatisivat korjaamista. Vapaan todistelun ja todistusharkinnan periaatteet sopivat suomalaiseen järjestelmään ja riittävänä voidaan pitää tuomioistuimen suorittamaa eri perusoikeuksien ja todisteen välistä punnintaa. Mikäli joiltain osin tuollaisen ylimääräisen tiedon käyttöä halutaan rajoittaa, se tulisi tehdä tuon rikosasiain käsittelyssä, jolloin tiedon merkitys ja sen painoarvo suhteessa pakkokeinolain rikkomisen merkitykseen pystytään parhaiten punnitsemaan.

 

10 luvusta puuttuvat asiat

 

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 5 luku käsittelee otsikkonsa mukaisesti pakkokeinoja sisältäen muun muassa säännöksen verkkoviestin tunnistamistietojen luovuttamisesta. Säännökset tulisi siirtää uuteen pakkokeinolakiin televalvonnan sääntelyn yhteyteen.

 

Tekijänoikeuslain 60 a § sisältää määräyksiä teleliittymän yhteystietojen luovuttamisesta. Säännös tulisi siirtää uuteen pakkokeinolakiin televalvonnan sääntelyn yhteyteen.

 

Säännösten kokoamisella yhteen lakiin varmistetaan kaikkien menettelyjen edellytysten ja käsittelyn yhtenäisyys.

 

 

Tutkintavangin sijoittaminen (2:1 § 4)

 

Lainkohdassa säädetään poliisin ja syyttäjän velvollisuudesta saattaa tutkintavankilassa säilyttämistä koskeva asia tuomioistuimen käsiteltäväksi, jos sijoittaminen on kestänyt yli 4 viikkoa. Tuomariliitto esittää harkittavaksi, olisiko selkeämpää, että tuomioistuin määräisi vangin sijoittamisen varsinaiseen tutkintavankilaan takarajasta jo ensimmäisen vangitsemisenpäätöksen yhteydessä. Vangitulla ja vangitsemispäätöksen tekijällä olisi mahdollisuus tarvittaessa saattaa asia tuomioistuimen uudelleenharkintaan.

 

 

Lausunto on valmisteltu Käräjäoikeustuomarit r.y:n hallituksessa ja käsitelty Suomen Tuomariliitto ry:n oikeuspoliittisessa valiokunnassa ja hallituksessa.

 

Suomen Tuomariliitto ry:n puheenjohtaja Tapani Vasama