Lausunto tiedoksiannosta oikeudenkäynnissä, työryhmämietintö 2009:3
Suomen Tuomariliitto – Finlands Domareförbund r.y.
OIKEUSMINISTERIÖLLE
Asia: Tuomariliiton lausunto 26.5.2009
Viite: Työryhmämietintö 2009:3 Tiedoksianto oikeudenkäynnissä
Pyydettynä lausuntona Suomen Tuomariliitto – Finlands Domareförbund ry kunnioittaen esittää seuraavaa:
Esityksen pääpiirteet
Työryhmän mietinnössä ehdotetaan tiedoksiantoa oikeudenkäynnissä koskevien säännösten tarkistamista tiedoksiannon tehostumiseksi ja erityisesti henkilökohtaisen haastemiestiedoksiannon käytön vähentämiseksi summaarisissa velkomusasioissa. Tavoitteeseen pyrittäisiin puhelintiedoksiannon käyttöön ottamisella yleisenä tiedoksiantotapana kaikissa yleisissä tuomioistuimissa niin, että myös haaste summaarisessa velkomusasiassa voitaisiin antaa tiedoksi puhelimitse. Oikeusturvasyistä puhelintiedoksiannon käyttämiselle ehdotetaan säädettäväksi joitakin erityisiä edellytyksiä eikä myöskään haastetta muunlaisessa asiassa voisi antaa puhelimitse tiedoksi. Muidenkin sähköisten välineiden, ts. telefaxin ja sähköpostin, käyttöä tiedoksiannoissa laajennettaisiin ja asianosaisten itsensä asemaa tiedoksiannoissa vahvistettaisiin ja heidän velvollisuuttaan vaikuttaa tiedoksiannon onnistumiseen korostettaisiin. Haastemiestiedoksianto säädettäisiin pääsääntöisesti selkeästi toissijaiseksi. Edelleen ehdotetaan kirjallisessa valmistelussa päättyvän riita-asian oikeudenkäyntimaksu porrastettavaksi haasteen tiedoksiantotavan mukaan. Työryhmän ehdotus on toimeksiannon mukaisesti laadittu hallituksen esityksen muotoon.
Tuomariliiton lausunto
Tiedoksiantojen ongelmat kulminoituvat toisaalta erityisen hankaliin tiedoksiantotapauksiin ja toisaalta vähäisissä summaarisissa asioissakin pääsäännöksi muodostuneeseen haastemiestiedoksiantoon. Näistä ensiksi mainittuun työryhmän ehdotuksilla ei ole olennaista vaikutusta muuta kuin sitä kautta, että resursseja toivottavasti vapautuu pakoilevien asiakkaiden tavoittamiseen tai muutoin hankalien tiedoksiantojen hoitamiseen, niin kuin työryhmäkin on arvioinut. Sen sijaan henkilökohtaisen haastemiestiedoksiannon ylivaltaan työryhmän ehdotusten toteuttaminen todennäköisesti vaikuttaa myönteisesti.
Tuomioistuinten resurssien sitoutumista laajasti käytössä olevaan haastemiestiedoksiantoon on käsitelty aikaisemmin Summaaristen asioiden kehittämistyöryhmän mietinnössä (työryhmämietintö 2006:15), josta myös Tuomariliitto on antanut lausunnon. Tuomariliitto pitää tiedoksiantojärjestelmän tarkistamista tärkeänä osana erityisesti summaaristen asioiden käsittelyn kehittämistä ja sitä kautta tuomioistuinten resurssien tarkoituksenmukaista suuntaamista. Tuomariliitto pitää työryhmän esitystä hyvin valmisteltuna ja perusteltuna. Työryhmän ehdotukset ottavat hyvin huomioon kuulemisperiaatteesta johtuvan korkean oikeusturvan vaatimuksen ja esitystä on kokonaisuutena pidettävä kannatettavana. Puhelintiedoksiannoista hovioikeuksissa on jo varsin hyviä kokemuksia. Tuomariliitolla ei olekaan huomauttamista työryhmän esitykseen sinänsä, mutta liitto haluaa tuoda esiin muutamia seikkoja, joilla on olennainen vaikutus erityisesti summaaristen asioiden sujuvaan läpivirtaukseen tuomioistuimissa.
Säännösten ja TUOMAS-pohjien selkeys
Kuten Tuomariliitto on huomauttanut yllä viitatusta työryhmämietinnöstä annetussa lausunnossa, summaarisia asioita käsittelevät usein tuomioistuinharjoittelua suorittavat notaarit, mistä aiheutuu vääjäämättä toistuvaa asioiden uudelleen opettelua ja tehottomuutta notaarien vaihtuessa. Kiinteistöasioiden siirtyessä pois käräjäoikeuksista on oletettavaa, että notaareiden työpanosta entistä enemmän käytetään summaarisia asioita käsittelevillä osastoilla. Lisäksi näitä asioita käsittelevät ja ratkaisevat määrällisesti eniten kansliahenkilökuntaan kuuluvat, joilla ei ole lainopillista koulutusta. Tämän vuoksi säännösten tulisi olla erityisen selkeitä ja mahdollisimman vähän tulkinnanvaraisia. Toisaalta tuomioistuimen asiakkaiden käsityskyky vaihtelee ja siksi myös TUOMAS-asiankäsittelyjärjestelmässä luotavien asiakirjojen, kuten haasteiden, tiedoksianto- ja vastaanottotodistusten sekä lausumapyyntöjen selkeyden tulisi olla erinomainen. Näin ei tällä hetkellä aina ole. Tiedoksiantoa koskevia säännöksiä tarkistettaessa myös tähän seikkaan olisi kiinnitettävä huomiota ja puutteet korjattava.
Prosessiosoite
Oikeudenkäymiskaaren 5 lukuun, joka koskee riita-asian vireillepanoa ja valmistelua, esitetään joitakin muutoksia, jotka johtuvat lakiesityksestä luonnostaan. Niinpä luvun 2 §:ään, joka koskee haastehakemuksessa ilmoitettavia tietoja, ehdotetaan lisättäväksi velvollisuus ilmoittaa myös asianosaisten puhelinnumerot tai mitä kantaja on tehnyt vastaajan yhteystietojen selvittämiseksi, puhelinnumero mukaan luettuna. Lisäksi ehdotetaan säädettäväksi kantajalle velvollisuus pitää ilmoittamansa tiedot ajan tasalla. Haasteen sisältöä koskevaan 10 §:ään esitetään tehtäväksi vastaajan velvollisuuksia koskien samat muutokset.
5 luvun 2 §:n 2 momentti ja 10 §:n 3 momentti sisältävät myös säännöksen prosessiosoitteesta: niiden mukaan kantajan on haastehakemuksessa ilmoitettava ”se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon asiaa koskevat kutsut, kehotukset ja ilmoitukset voidaan lähettää (prosessiosoite)” ja vastauksen osalta edellisen lisäksi ”haasteessa on ilmoitettava, että asiakirja voidaan antaa asianosaiselle tiedoksi lähettämällä se hänen vastauksessaan ilmoittamaan prosessiosoitteeseen”. Tiedoksiantoa koskevan 11 luvun 3 a §:n mukaan tuomioistuimen huolehtiessa tiedoksiannosta ”muun kuin haasteen tiedoksianto voidaan toimittaa myös lähettämällä asiakirja asianosaiselle postitse asianosaisen tuomioistuimelle ilmoittamaan osoitteeseen”. Säännös mahdollistaa oikeudenkäynnin vireille tultua muun kuin haasteen tiedoksiannon tavallisena kirjeenä ja kuitenkin niin, että siihen liittyvät normaalit uhat asianosaisen laiminlyönnin varalta. Asianosaisen nimenomaisesti ilmoittama oikeudenkäyntiosoite myös velvoittaa tuomioistuinta käyttämään postitiedoksiantoihin juuri sitä osoitetta jonkun muun oikeudelle ilmoitetun osoitteen sijasta (VaaHO 1997:1895).
Käytännössä prosessiosoitteen käyttöön kuitenkin liittyy moninaisia ongelmia, jotka johtuvat joko asioita itse hoitavien asianosaisten tietämättömyydestä tai asianosaisten halusta vältellä tuomioistuimen yhteydenottoja. Varsinkaan summaaristen asioiden vastaajilla ei useinkaan ole intressiä eikä suurempaa halua vaikuttaa asian joutuisaan etenemiseen. Käsittelyn eteneminen voi kuitenkin vaatia lausumapyyntöjen, kutsujen tai muiden asiakirjojen saattamista asianosaisen tietoon. Jos tuomioistuimella on tiedossa prosessiosoite, johon kirjeenä lähetettyihin tiedoksiantoihin voidaan liittää toimiva laiminlyöntiuhka, tiedoksianto pääsääntöisesti onnistuu asianmukaisesti ja asia myös käytännössä etenee. Jos sen sijaan tuo osoite puuttuu, asian käsittely pysähtyy siihen saakka, kunnes tiedoksianto on tavalla tai toisella saatu todisteellisesti hoidettua.
Prosessiosoitteen käsite on osoittautunut tulkinnanvaraiseksi juuri summaarisissa asioissa. Varsin harvoin muut kuin oikeudenkäyntiasioita ammatikseen hoitavat nimenomaisesti ilmoittavat oikeudelle oikeudenkäyntiosoitteensa. Sen sijaan käräjäoikeuksille saapuu vastauksia, joissa ei ole osoitetta tai se on puutteellisesti ilmoitettu tai joissa vastaus on kirjoitettu käräjäoikeuden laatimaan asiakirjaan, jossa näkyy vain käräjäoikeuden siihen asianosaiselle lähetettäessä merkitsemä osoite. Tämän vuoksi asioita käsittelevät joutuvat arvioimaan, onko asianosaisen ilmoittamaksi oikeudenkäyntiosoitteeksi katsottava esimerkiksi vastausasiakirjaan painettu, oletettavasti asianosaisen osoite, vain liiteasiakirjasta selkeästi ilmenevä asianosaisen osoite tai tiedoksiannon vastaanottotodistukseen käräjäoikeuden merkitsemä osoite, jota asianosainen ei ole oikaissut. Hyvin usein summaarisen asian vastaus on kirjoitettu juuri tuohon samaan todistukseen. Tämä on johtanut siihen, että eri yksiköissä tai eri käsittelijöillä voi erilaisia käytäntöjä sen suhteen, mitä pidetään prosessiosoitteena, tai jopa siihen, että lausumapyynnöt ja kutsut säännönmukaisesti toimitetaan varmuuden vuoksi aina todisteellisesti, mikä puolestaan ei ole tarkoituksenmukaista.
Tämän vuoksi prosessiosoitteeseen liittyvää sääntelyä olisi selvennettävä esimerkiksi niin, että tiedoksiannon vastaanottamisesta laadittavaan todistukseen merkittäisiin asianosaisen osoite, jonka asianosainen samalla varmentaisi prosessiosoitteekseen asiakirjan allekirjoituksella, ja kohta, johon hän voisi merkitä siitä poikkeavan osoitteen, johon tiedoksiannot voi toimittaa. Samalla tavoin puhelintiedoksiannosta ja haastemiestiedoksiannosta laadittavaan todistukseen olisi varattava tila tiedoksiannon toimittajalle prosessiosoitteen merkitsemiseksi. Prosessiosoitteen tiedusteleminen olisi tuolloin osa tiedoksiantotapahtumaa ja sitä koskevat merkinnät välttämätön osa toimenpiteen sisällöstä laadittavaa todistusta. Prosessiosoitetta koskevan sääntelyn selkiyttäminen vähentäisi tulkinnanvaraisuuksia ja yhtenäistäisi käytäntöjä, mikä parantaisi asianosaisten oikeusturvaa ja erityisesti summaaristen asioiden käsittelyn sujuvuutta. Todistuksiin tehtävät muutokset olisivat toteutettavissa TUOMAS-järjestelmään samalla, kun sinne suunnitellaan puhelintiedoksiannosta laadittavan todistuksen (ehdotettu OK 11:3 b § 3) pohja. Todistuksia koskevaan säännökseen (OK 11:17) olisi kirjoitettava prosessiosoitetta koskeva lisäys. Toinen mahdollinen tapa selkiyttää prosessiosoitetta koskevaa käytäntöä on säätää lailla vastaajalle velvollisuus ilmoittaa haastehakemuksesta poikkeava prosessiosoitteensa uhalla, että kantajan ilmoittamaa osoitetta muutoin pidetään sellaisena.
TUOMAS-asiakirjojen selkeys
Summaarisenkin asian haasteessa lain sanamuodon mukaisesti nimenomaan kehotetaan vastaajaa vastaamaan haasteeseen kirjallisesti. Järjestelmän vuonna 1993 tapahtuneen voimaantulon jälkeen oli pian havaittavissa, että riidattomissa velkomusasioissa käräjäoikeuksiin jätettiin paljon enemmän vastauksia kuin oli asian laita aikaisemmin esimerkiksi maksamismääräysmenettelyssä. Vastaukset ovat nykyäänkin varsin usein asiaan oikeudellisesti vaikuttamattomia, mutta niiden tutkiminen hidastaa asian käsittelyä. Toisinaan vastaajat esimerkiksi irtaimen kauppaan liittyvissä velkomuksissa ”provosoituvat” esittämään kaupan kohteen virheeseen liittyviä väitteitä vielä vuosien perästä, vaikka niistä ei olisi koskaan edes reklamoitu myyjälle. Oletettavasti tällainen tarpeeton vastaaminen osaltaan johtuu haasteen sanamuodosta, josta voi erheellisesti aiheutua käsitys, että vastaamatta jättäminen johtaa johonkin ylimääräiseen haitalliseen seuraamukseen, vaikka saatava onkin tosiasiallisesti selvä ja riidaton.
Siksi olisi syytä harkita myös sitä, olisiko ainakin summaaristen asioiden haasteen sisältöä muutettava ja yksinkertaistettava niin, että siinä lähinnä varattaisiin vastaajalle tilaisuus vastata velkojan riidattomina pitämiin vaatimuksiin, ja vasta jos vastaaja pitää vastausta tarpeellisena, lyhyesti informoitaisiin niistä seikoista, jotka vastauksesta tulee käydä ilmi. Laiminlyöntiuhkan on luonnollisesti käytävä ilmi haasteesta, mutta niin että yksipuolinen tuomio on vain asian lainmukainen ratkaisu vastaajan jättäessä reagoimatta kanteeseen eikä sanktio ”laiminlyönnistä”. Haaste- ja muiden TUOMAS-asiakirjapohjien päivittäminen olisi syytä selkeästi kytkeä tiedoksiantoa koskevaan uudistukseen, koska se muuten menettää yhteyden tiedoksiantoa koskevien säännösten sisältöön tai voi jäädä tekemättä kokonaan.
Lausunnon valmistelu
Tuomariliiton lausunnon on valmistellut käräjätuomari Juha Nieminen. Lausuntoa on käsitelty Tuomariliiton oikeuspoliittisen valiokunnan ja Käräjäoikeustuomarit ry:n hallituksen kokouksissa.