Lausunto lainsäädännöstä koskien muutoksenhakua käräjäoikeuden ratkaisuista (HE 105/2009 ja lakialoite 63/2009)

Eduskunnan lakivaliokunnalle

 

Asia: Lausuntopyyntö lainsäädännöstä koskien muutoksenhakua käräjäoikeuden ratkaisuista

 

 

Suomen tuomariliitto ry kunnioittaen esittää hallituksen esityksen HE 105/2009 vp ja lakialoitteen 63/2009 vp johdosta seuraavan.

 

Suomen tuomariliitto ry pitää hallituksen esitykseen sisältyviä muutosehdotuksia hyvinä ja kannattaa muutosesityksen hyväksymistä sellaisenaan lukuun ottamatta eräitä vähäisiä tarkennuksia, joista lausumme jäljempänä. Lakialoitteen 63/2009 vp mukainen menettely käsityksemme mukaan sen sijaan vaatii vielä harkintaa ja jatkovalmistelua.

 

Hallituksen esityksen keskeisimpänä osana voidaan pitää oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 ja 15 §:n muuttamista siten, että hovioikeuksien harkintavalta laajenee sen suhteen, koska hovioikeudessa on toimitettava pääkäsittely eli käsiteltävä henkilötodisteluineen asia uudelleen. Sinänsä muutoksenhaku nykytilanteessa, kun käräjäoikeuden henkilötodistelusta kirjataan pääsääntöisesti vain suppeat kertomukset käräjäoikeuden tuomioon, edellyttää henkilötodistelun vastaanottamista uudelleen hovioikeudessa, jotta muutoksenhaulla olisi se merkitys, joka sille kuuluu. Uudistuksen myötä hovioikeudella ei kuitenkaan aina olisi velvollisuutta järjestää pääkäsittelyä eli ”selvissä asioissa” todistajien uudelleen kuulemisesta hovioikeudessa voitaisiin luopua. Tämä on onnistuneesti lakiehdotuksessa muotoiltu siten, että pääkäsittelystä voidaan luopua, jos näytön arvion oikeellisuudesta ei voi jäädä mitään varteenotettavaa epäilyä. Tosin sanamuodollisesti olisi ehkä osuvampaa puhua näytön arvioinnista eikä ”arviosta”.

 

Toisaalta muutosesityksen perusteluiden mukaan (esim. s. 16, 26) ns. pienimuotoisten pääkäsittelyiden määrä tulisi lisääntymään eli myös hovioikeudessa tultaisiin järjestämään kansainvälisten sopimusten velvoittamana pääkäsittelyitä, joissa kuultaisiin vain syytettyä. Tämä merkitsisi muutosta nykykäytäntöön. Tällä hetkellä pääkäsittelyitä, joissa ei kuultaisi todistajia eli rajoituttaisiin vain syytetyn kuulemiseen, ei juurikaan ole järjestetty. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kanta velvollisuuteen järjestää syytetyn suullinen kuuleminen hänen pyynnöstään on esityksessä selostetuin tavoin melko ankara ankara, joten lainsäätäjän harkintavalta tältä osin näyttää rajoitetulta.

 

Ihmisoikeustuomioistuin on johdonmukaisesti edellä tarkoitetuin tavoin edellyttänyt ainoastaan valittajan oikeutta tulla itse kuulluksi eikä ole edellyttänyt muun todistelun vastaanottamista uudelleen valittajan pyynnöstä. Useimmissa Euroopan maissa käsittely muutoksenhakutuomioistuimessa rajoittuukin valittajan henkilökohtaiseen kuulemiseen eikä todistajia kuulla uudelleen, jos valittaja ei ole esittänyt perustetta harkita näyttöratkaisua vaatimallaan tavalla. Esityksen mukaan valittajan riitauttama näyttö otettaisiin Suomessa edelleen pääsääntöisesti vastaan, mutta hovioikeudelle annettaisiin lisää harkintavaltaa tapauksissa, joissa valittaja ei esitä perusteluita, joiden vuoksi syntyisi varteenotettava epäily käräjäoikeuden näytön arvioinnin oikeellisuudesta. Esitys on kannatettava ja tarpeellinen hovioikeuksien voimavarojen suuntaamiseksi reaalisesti epäselviin asioihin.

 

Jatkokäsittelylupajärjestelmä korvaisi nykyisen ns. seulontamenettelyn. Molempien järjestelmien kriteerit täystutkinnasta luopumiselle (voimassa oleva OK 26:2 § ja esityksen OK 25 a:11 §) on määritelty yleisellä tasolla. Merkittävä muutos liittyen edellä pääkäsittelyistä lausuttuun on kuitenkin se, ettei henkilötodistelun ylimalkainen tai yksilöimätön riitauttaminen välttämättä aiheuttaisi velvollisuutta toimittaa pääkäsittely. Jos ”perusteltua aihetta epäillä” käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella ei ole, voidaan jatkokäsittelylupa jättää myöntämättä, mikä tietenkin tarkoittaa myös pääkäsittelystä luopumista.

 

Merkittävin muutos seulontamenettelyn ja jatkokäsittelylupajärjestelmän välillä olisi kuitenkin se, että jatkokäsittelylupajärjestelmä koskisi vain ”vähäisiä” asioita eli riita-asioita, joissa häviöarvo pääasian osalta huomioimatta korkoja olisi enintään 10.000 euroa, ja syytetyn osalta rikosasioita, joissa hänet on tuomittu enintään neljän kuukauden ehdolliseen tai ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Sen lisäksi syyttäjälle ja asianomistajalle rikosasioissa olisi omat kriteerinsä jatkokäsittelyluvalle.

 

Vähimmäisrangaistus syytetyn hakiessa muutosta tuomioonsa on nostettu asiaa valmistelleen työryhmän mietinnöstä hallituksen esitykseen kolmesta kuukaudesta neljään kuukauteen. Tätä muutosta voidaan pitää perusteltuna, jotta jatkokäsittelylupajärjestelmän piiriin saadaan kuulumaan tuntuva osa valitusasioista. Jatkokäsittelyluvan epäämisen perusteet ovat varsin rajatut ja käytännössä on arvioitu, että rikosasioissa noin neljäsosassa kaikista rikosasioista käsittely päättyisi kielteiseen jatkokäsittelylupapäätökseen. Jos lupa koskisi esitettyä pienempää osaa juttumäärästä, sen todelliset vaikutukset jäisivät käytännössä hyvin vähäisiksi. Tästä syystä esitys on kannatettava joskin useampien vastaajien ja tekojen jutuissa itse jatkokäsittelylupamenettelykin voi olla komplisoitu.

 

Esityksen 25 a luvun 6 §:n 2 momentin 4 kohdan mukaan valittaja ei tarvitse jatkokäsittelylupaa, jos syyttäjä ei saman luvun 7 §:n mukaan tarvitse lupaa. Perustelujen mukaan (s. 56) tämä näyttäisi tarkoittavan sitä, ettei valittaja tarvitse jatkokäsittelylupaa, vaikka syyttäjä ei hakisikaan muutosta. Käytännössä on verrattain harvinaista, että rangaistusasteikon ollessa 7 §:ssä tarkoitettu tuomitaan enintään neljän kuukauden vankeusrangaistus. Tuomariliitto katsoo, että selvyyden vuoksi syytetyn oikeus hakea muutosta ilman jatkokäsittelylupaa tulisi rajoittaa tilanteisiin, joissa syyttäjä tosiasiallisesti on hakemassa muutosta. Siten ehdotetun ”virallinen syyttäjä ei 7 §:n mukaan tarvitse asiassa jatkokäsittelylupaa” sijasta tulisi säätää ”virallinen syyttäjä hakee ratkaisuun muutosta ja hän ei 7 §:n mukaan tarvitse asiassa jatkokäsittelylupaa”

 

Pääkäsittelyiden määrä suhteessa kaikkiin valitusasioihin on hovioikeuksissa viime vuosina vähitellen noussut. Vaikka ”turhien” pääkäsittelyiden määrä vähentynee esityksen hyväksymisen myötä, tulevat tilalle ns. pienimuotoiset pääkäsittelyt. Jatkokäsittelylupamenettely tulee vaatimaan oman työnsä (käsittely kolmen tuomarin kokoonpanossa kahteen kertaan, jos lupaa ei katsota kuitenkaan tarvittavan; erikseen ilmoitukset jatkokäsittelyluvan myöntämisestä; hankalat tulkintatilanteet erityisesti rikosasioissa, joissa paljon vastaajia jne.). Kokonaisuutena on siten todettava, ettei jatkokäsittelylupajärjestelmä tule merkittävästi säästämään hovioikeuksien resursseja nykymenettelyyn verrattuna. Myös oikeudenkäyntimenettelyn nopeuttaminen siten, että se varmuudella täyttää mm. Euroopan ihmisoikeussopimuksen vaatimukset, edellyttää tuomioistuimille ja myös hovioikeuksille lisäresursseja jatkolupakäsittelystä riippumatta.

 

Lakivaliokunnan käsiteltävänä on hallituksen esityksen rinnalla lakialoite 63/2009, jossa esitetään Ruotsin mallin mukaista käräjäoikeuden videotallenteiden katselua hovioikeudessa. Tuomariliiton edustajat ovat tavanneet ruotsalaisia tuomareita eri yhteyksissä ja he ovat antaneet kielteistä palautetta järjestelmästä. Käytännössä järjestelmä on osoittautunut varsin raskaaksi ja sitä on myös kritisoitu oikeusturvanäkökohtiin viitaten. Asiasta on käyty Ruotsissa myös kriittissävyistä julkista keskustelua. Tuomariliitto esittää, että Ruotsista saadut kokemukset analysoidaan huolellisesti eikä järjestelmää kopioida ilman tarvittavaa valmistelua ja kriittistä tarkastelua.

 

Helsingissä, marraskuun 24. päivänä 2009.

 

Kunnioittaen

 

Suomen tuomariliitto ry:n puolesta

 

Tapio Vanamo

Hovioikeudenneuvos, Helsingin hovioikeus