Lausunnot vuonna 2007

Lausunto: Euroopan yhteisöjen komission tiedonanto: yritysten liiketoimintaympäristön yksinkertaistaminen yhtiöoikeuden, tilinpäätösten ja tilintarkastuksen alalla (10.7.2007)

Suomen Lakimiesliitto – Finlands Juristförbund ry esittää seuraavaa:

Tulevat toimet yhtiöoikeuden alalla

Kun tarkastelun kohteena ovat tietyt yhtiöoikeusdirektiivit, jotka käsittelevät pääasiassa kotimaisia tilanteita, tuleville toimille esitetään tiedonannossa lähinnä kaksi vaihtoehtoa:

a)Pyrkimys arvioimaan, tarvitaanko nykyään edelleen kaikkia voimassa olevia direktiivejä vai olisiko yhtiöoikeuden alalla annettua EU:n säännöstöä karsittava niin, että jäljelle jäävät ne säädökset, jotka erityisesti käsittelevät valtioiden rajat ylittäviä ongelmia.

b)Keskittyminen ainoastaan konkreettisiin, yksittäisiin yksinkertaistamistoimiin EU:n yritysten auttamiseksi.

Suomen Lakimiesliitto on sitä mieltä, että mikäli direktiivien sisältöä halutaan muuttaa, selkeämpi tapa edetä olisi ylempänä mainittu vaihtoehto a) eli arvioidaan kriittisesti kokonaisia direktiivejä tai niiden sisältämiä asiakokonaisuuksia. Vaihtoehdon b) toteuttaminen voisi johtaa entistä epäselvempään tilanteeseen.

Tulevat toimet tilinpäätösten ja tilintarkastuksen alalla

Tiedonannossa esitetään, että mikroyritykset voitaisiin vapauttaa tilinpäätösdirektiivien soveltamisesta. Suomen Lakimiesliitto on sitä mieltä, että tällainen yleiseurooppalaista pienyhtiöajattelua edistävä uudistus on kannatettava. Tiedonannossa esitetty mikroyrityksen määritelmä (alle 10 työntekijää, taseen loppusumma alle 500 000€, liikevaihto alle 1 000 000€) on tarkoituksenmukainen.

Suomen Lakimiesliitto pitää myös muita pk-yritysten osalta ehdotettuja yksinkertaistamistoimia (raja-arvot ylittävien pk-yritysten siirtymäkauden pidentäminen kahdesta viiteen vuoteen, pienten yksiköiden vapauttaminen velvoitteesta julkaista tilinpäätös, mahdollisuuden antaminen tietyille keskisuurille yksiköille hyödyntää poikkeuksia, jotka nykyään koskevat vain pieniä yksiköitä) kannatettavina.

SUOMEN LAKIMIESLIITTO – FINLANDS JURISTFÖRBUND RY
Jorma Tilander
toiminnanjohtaja

********************

Lausunto: Kolmiulotteinen (3D) kiinteistöjärjestelmä – tarpeet ja kehittämisehdotukset. Työryhmämuistio.

Suomen Lakimiesliitto esittää lausuntonaan koskien työryhmämuistiota Kolmiulotteinen (3D) kiinteistöjärjestelmä – tarpeet ja kehittämisehdotukset seuraavaa:

Järjestelmän lainsäädännöllinen ja käytännön selkeys on ensiarvoisen tärkeää

Työryhmä ehdottaa, että 3D-kiinteistö tuodaan Suomen lainsäädäntöön siten, että kehitetään nykyistä lainsäädäntöä ja järjestelmiä tukemaan 3D-kiinteistömuodostusta ja rekisteröintiä erityistapauksissa. Mikäli näin tapahtuu, Suomen Lakimiesliiton mielestä on kiinnitettävä ensisijaisesti huomiota siihen, että muutokset nykyiseen järjestelmäämme ovat lainsäädännöllisesti ja käytännön vaikutuksiltaan mahdollisimman selkeitä.

Lakimiesliitto suhtautuu varauksellisesti tilanteeseen, jossa uusi 3D-kiinteistö olisi oma itsenäinen kiinteistöyksikkönsä, jolla on lainhuudatus- ja kiinnityskelpoisuus. Olemassa oleva järjestelmä on selkeä sekä lainsäädännöllisesti että käytännön tasolla. Selkeyden säilyttämisessä lainsäädännöllisen valmistelun tärkeys korostuu, mikäli 3D-kiinteistön käsite luodaan.

Selkeyteen liittyen Lakimiesliitto kiinnittää huomiota esimerkiksi käytännön kysymykseen siitä, mitä tapahtuu kiinteistövakuuden arvolle, jos 3D-kiinteistö tai esimerkiksi sen alapuolella oleva kiinteistö syystä tai toisesta katoaa.

Lakimiesliitto pitääkin lainsäädännöllisesti kevyempänä ja selkeämpänä ratkaisuna esimerkiksi sitä, että 3D-kiinteistöön liittyvä lainvalmistelu toteutettaisiin nykyisen laitoskiinnitys- ja rasitejärjestelmän puitteissa.

Ymmärtäen 3D-kiinteistöjen hyödyntämismahdollisuudet Lakimiesliitto pitää hanketta kuitenkin melko suppealle alalle kohdistuvana täsmälainsäädäntönä, jolle lähtökohtaisesti tulisi olla esitettyä laajempi tarve sen mahdollisesti mukanaan tuomien laintulkintaongelmien ja taloudellisten kustannusten johdosta.

Edellä mainituista seikoista johtuen Lakimiesliitto näkisi mielellään, että esimerkiksi Ruotsin tilannetta seurattaisiin vielä hieman pidemmän aikaa ja tämän jälkeen 3D-kiinteistöä koskevassa lainvalmistelussa käytettäisiin mahdollisimman laajalti hyväksi siellä saatuja kokemuksia.

SUOMEN LAKIMIESLIITTO – FINLANDS JURISTFÖRBUND RY
Jorma Tilander
Toiminnanjohtaja

**********************

(23.10.2007)

Lausunto: Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi holhoustoimen edunvalvontapalveluiden järjestämisestä ja holhoustoimesta annetun lain 8 §:n muuttamisesta

Lausuntona luonnoksesta Hallituksen esitykseksi Eduskunnalle laeiksi holhoustoimen edunvalvontapalveluiden järjestämisestä ja holhoustoimesta annetun lain 8 §:n muuttamisesta Suomen Lakimiesliitto esittää seuraavaa:

Lakimiesliitto ei ole havainnut nykykäytännössä ongelmia, joten lähtökohtaisesti muutoksiin ei pitäisi ilman selkeitä syitä ryhtyä.

Lakimiesliitto olisi kaivannut tarkempaa selvitystä perusteista, jotka johtivat päätökseen siirtää edunvalvontapalvelut kunnilta valtiolle sekä maistraattien karsiutumiseen edunvalvontapalvelujen tuottajana.

Hallituksen esityksen yleisperusteluissa ja työryhmän väliraportissa kerrotaan, että maistraatit karsiutuivat pois mahdollisena edunvalvontapalveluiden tuottajana, koska ”hyvää hallintoa ja oikeusturvaa koskevien periaatteiden mukaan ei ole mahdollista, että sama taho, joka toimii edunvalvojana, päättäisi edunvalvojan määräämisestä tai vapauttamisesta ja valvoisi edunvalvojan toimintaa”. Tässä yhteydessä ei ole kuitenkaan tarkemmin perusteltu, mitä konkreettiset esteellisyystilanteet voisivat maistraatin osalta olla. Pelkkä yleinen vetoaminen hyvää hallintoa ja oikeusturvaa koskeviin periaatteisiin ei tässä yhteydessä ole Lakimiesliiton mielestä riittävä.

Lakimiesliitto ei sinänsä vastusta edunvalvontapalveluiden järjestämistä oikeusaputoimistoihin. Koskien kyseistä suunnitelmaa, Lakimiesliitto lausuu seuraavaa:

Oikeusministeriön hallinnonalalle on turvattava edunvalvontapalvelujen tuottamiseksi vaadittavat resurssit

Mikäli edunvalvontapalvelujen tuottaminen organisoidaan oikeusaputoimistoihin, on niille varattava tehtävän hoitamiseksi riittävät resurssit. Hallituksen esityksen yleisperusteluissa arvioidaan, että:
• yleisen edunvalvonnan tuottamisesta aiheutuvat nettokustannukset ovat vuonna 2009 noin 15 miljoonaa euroa.
• edunvalvontatehtävien vaatimien henkilötyövuosien tarve vuonna 2009 olisi noin 540 henkilötyövuotta.

Työryhmän väliraportin Eräiden tehtävien organisointi valtion paikallishallinnossa yhteyteen laatimassaan lausumassa oikeusministeriön edustajat lausuvat, että edunvalvontapalveluiden asianmukaisen tason turvaamiseksi
• oikeusministeriön talousarviokehykseen on tehtävä edunvalvontatehtävistä aiheutuvia kustannuksia vastaava lisäys
• vuoden 2008 täydentävässä talousarviossa on otettava huomioon ne siirtymävaiheen kustannukset, jotka oikeusministeriölle aiheutuvat jo vuonna 2008.

Resursseja varattaessa ja niiden tarvetta selvitettäessä on varauduttava siihen, että edunvalvontapalvelujen tarve tulee väestön ikääntyessä kasvamaan lähitulevaisuudessa edelleen.

Kun vaadittavaa resurssitarvetta määritetään, on tarkoin selvitettävä, kuinka paljon enemmän lähitulevaisuudessa tarvitaan resursseja edunvalvontapalveluiden tuottamiseen verrattuna nykytilanteeseen. Lähitulevaisuudessa ikääntyneen väestön määrä ja osuus koko väestöstä tulee olemaan suurempi kuin nykyään. Tätä seikkaa ei selvitystyössä voi jättää ilman merkittävää huomiota.

Hallituksen esityksen yleisperusteluista ilmenee, että edunvalvonnassa olevien täysi-ikäisten lukumäärä on kasvanut 87% (25 085 – 46 963) aikavälillä 1.1.2000 – 1.1.2007. Yleisten edunvalvojien päämiesten lukumäärä on kasvanut 49% (20 229 – 30 053) aikavälillä 1.3.2002 – 1.3.2007.

Voitaneen olettaa, että edunvalvontapalvelujen asianmukaisen tason ylläpitämiseen vaadittava henkilötyövuosien määrä tulee edelleen kasvamaan hallituksen esityksen yleisperusteluissa mainitusta vuotta 2009 koskevasta 540 henkilötyövuodesta. Tämä on otettava ehdottomasti huomioon lähitulevaisuuden resurssitarvetta arvioitaessa.

Lakimiesliitto yhtyy varauksetta oikeusministeriön edustajien lausumassaan esittämään näkemykseen, että jos lausumassa mainituista toimenpiteistä ei ole varmuutta, ei oikeusministeriöllä ole edellytyksiä ottaa tehtävää vastaan.

Jorma Tilander
toiminnanjohtaja
Suomen Lakimiesliitto – Finlands Juristförbund ry

****************

Lausunto: Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi sähköisen viestinnän tietosuojalain muuttamisesta (4.9.2007)

Lausuntona luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle sähköisen viestinnän tietosuojalain muuttamisesta (luonnos) Suomen Lakimiesliitto esittää seuraavaa:

Lainsäädännön yhtenäisyydestä sähköisen viestinnän tietosuojaa koskevissa asioissa

Merkittävästä osasta luonnoksessa käsiteltävistä asioista säädetään jo Laissa yksityisyyden suojasta työelämässä (759/2004), erityisesti sen 6 luvussa Työnantajalle kuuluvien sähköpostiviestien hakeminen ja avaaminen. Lakimiesliiton mielestä olisi lainsäädännön yhtenäisyyden kannalta erittäin toivottavaa, että edellä mainittuja kysymyksiä koskeva sääntely keskitettäisiin vain yhteen säädökseen.

Luonnoksen sisältämistä ehdotuksista

Luonnoksessa esitetään teleyrityksille, lisäarvopalvelun tarjoajille ja yhteisötilaajille merkittäviä toimivaltuuksia käsitellä sähköisen viestinnän tunnistamistietoja sekä puuttua viestin sisältöön tietyissä tapauksissa.

Lakimiesliitto kiinnittää erityistä huomiota luonnoksen yhteisötilaajaa koskeviin ehdotuksiin siltä osin, kun on kysymys yhteisötilaajasta työnantajana ja käyttäjinä ovat yhteisötilaajan palveluksessa olevat työntekijät tai sellaiset henkilöt, jotka työ- tai virkasuhteessa olematta työskentelevät yhteisötilaajan tiloissa, seuraaviin seikkoihin:

Luottamusmiesten ja työntekijöiden välinen arkaluontoinen viestintä

Lakimiesliiton mielestä tulee kiinnittää erityistä huomiota siihen, miten hallituksen esityksen tunnistamistietojen käsittelyoikeutta ja toimenpiteitä tietoturvan toteuttamiseksi käsittelevissä osissa (13 § - 13f §, 20 §) huomioidaan erikseen viestintätilanteet, joissa käsiteltävien tietojen viestintäosapuolina ovat työntekijä ja luottamusmies. Jo lähtökohtaisesti tilanne, jossa työntekijä ja luottamusmies viestivät keskenään sähköisesti tai muulla tavoin, on sinällään usein luonteeltaan arkaluontoinen. Lisäksi näissä viestintätilanteissa myös käsitellään usein työntekijän kannalta erityisen arkaluonteisia tietoja, joiden luottamuksellisuuteen tulee kiinnittää erityistä huomiota.

Aikaisemmin tutkintaviranomaiselle kuuluneiden valtuuksien luovuttaminen yksityisille tahoille

Periaatteellisella tasolla Lakimiesliitto on huolissaan luonnoksen perusteella syntyvästä tilanteesta, jossa yksityiselle taholle luovutetaan valtuuksia, jotka ovat aikaisemmin kuuluneet esitutkintaviranomaiselle. Lakimiesliiton mielestä on kyseenalaista, että tutkintavaltuuksia, jotka aikaisemmin ovat käytännössä kuuluneet poliisille tuomioistuimen luvalla, ollaan nyt lain nojalla luovuttamassa yksityisille tahoille, joiden valvonta edellä mainitun toiminnan osalta on huomattavasti hankalampaa.

Viittaus palkansaajakeskusjärjestöjen lausuntoon

Muilta osin Lakimiesliitto viittaa palkansaajakeskusjärjestöjen SAK, STTK ja AKAVA yhdessä laatimaan lausuntoon.

Jorma Tilander
toiminnanjohtaja
Suomen Lakimiesliitto – Finlands Juristförbund ry

*****************

Lausunto muutosehdotuksesta liittyen osakepääoman menettämistä koskevien osakeyhtiölain 20 luvun 23 §:n säännöksiin jäljellä olevan oman pääoman määrän laskemisesta (17.8.2007)

Viite Lausuntopyyntö muutosehdotuksesta liittyen osakepääoman menettämistä koskevien osakeyhtiölain 20 luvun 23 §:n säännöksiin jäljellä olevan oman pääoman määrän laskemisesta

Asia Suomen Lakimiesliitto – Finlands Juristförbund ry:n lausunto

Suomen Lakimiesliitto – Finlands Juristförbund ry esittää seuraavaa:

Yleistä OYL 20 luvun 23 §:n 1 ja 2 momentista

Osakeyhtiölain 20 luvun 23 §:n 1 momentti perustuu toiseen yhtiöoikeudelli-seen direktiiviin 77/91/ETY (pääomadirektiivi), joka koskee vain julkisia osakeyhtiöitä. Pääomadirektiivin 17 artiklan 1 kohdan mukaan, jos yhtiö menettää huomattavan osan merkitystä pääomasta, yhtiökokous on jäsenvaltion lainsäädännössä säädetyssä määräajassa kutsuttava koolle arvioimaan, olisiko yhtiö purettava vai ryhdyttävä muihin toimenpiteisiin. Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltion lainsäädännössä ei saa asettaa menetyksen määrää, jota 1 kohtaa sovellettaessa pidetään huomattavana, suuremmaksi kuin puolet merkitystä pääomasta. Pääomadirektiivin 17 artiklassa on siis kysymyksessä taseen mukaisen oman pääoman ja osakepääoman vertailuun perustuva säännös, jossa jäsenvaltiolle on asetettu harkintavaltaa sen määrittämiseksi, kuinka suuri oman pääoman menettäminen laukaisee artiklassa säädetyt velvollisuudet julkisten osakeyhtiöiden kohdalla.

Direktiivi on implementoitu 1.9.2006 voimaan tulleessa osakeyhtiölaissa (624/2006) siten, että se koskee niin yksityistä kuin julkistakin osakeyhtiötä. Osakeyhtiölain 20 luvun 23 §:n 1 momentin mukaan hallituksen on viipymättä laadittava tilinpäätös ja toimintakertomus, jos se havaitsee, että yhtiön oma pääoma on alle puolet osakepääomasta. Jos yhtiön oma pääoma on näin laaditun tilinpäätöksen taseen mukaan alle puolet osakepääomasta, hallituksen on viipymättä kutsuttava yhtiökokous koolle.

Säännöksen soveltaminen on osoittautunut ongelmalliseksi erityisesti tilanteissa, joissa yksityinen osakeyhtiö on perustettu 2 500 euron vähimmäispääomalla ja esimerkiksi yhtiön perustamiskustannusten johdosta yhtiön oman pääoman määrä on vähemmän kuin puolet osakepääoman määrästä, vaikka yhtiön pääomatilanne olisi yhtiön toiminnan johdosta kohenemassa, vaikkakaan ei välittömästi. Tällaisessa tilanteessa yhtiöille aiheutuu ylimääräisen tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta tarpeettomia kustannuksia, jos yhtiön pääomatilanne on joka tapauksessa kohenemassa yhtiön liiketoiminnan lähdettyä käyntiin. Ottaen huomioon yksityisten osakeyhtiöiden vähäisen vähimmäisosakepääomamäärän (2 500 euroa), direktiivin säännösten ulottamiselle yksityisiin osakeyhtiöihin ei ole Lakimiesliiton käsityksen mukaan erityisiä perusteita.

Osakeyhtiölain 20 luvun 23 §:n 2 momentti on sitä vastoin kansallinen sään-nös eikä se perustu yhtiödirektiiveihin. Osakeyhtiölaissa on luovuttu yhtiön pakollisesta asettamisesta selvitystilaan oman ja osakepääoman välisen alhaisen taikka negatiivisen suhteen johdosta. Säännöksessä on siten kysymys vuoden 1978 osakeyhtiölain 13 luvun 2 §:n pakkoselvitystilasäännöksen kor-vaavasta velkojainsuojasäännöksestä. Osakeyhtiölain 20 luvun 23 §:n 2 mo-mentin mukaan: ”[J]os hallitus havaitsee, että yhtiön oma pääoma on negatiivinen, hallituksen on viipymättä tehtävä osakepääoman menettämisestä rekisterii-lmoitus. Osakepääoman menettämistä koskeva rekisterimerkintä voidaan poistaa yhtiön tekemän rekisteri-ilmoituksen perusteella, jos yhtiön oma pää-oma on rekisteri-ilmoitukseen liitetyn tilintarkastajien tarkastaman taseen mukaan yli puolet osakepääomasta. Edellä 12 luvussa tarkoitettu pääomalaina luetaan tässä momentissa tarkoitetussa laskelmassa omaksi pääomaksi.”

Säännöksen soveltamiseen on liittynyt käytännön ongelmia. Sitä on sanamuotonsa ja tarkoituksena mukaan tulkittava samalla tavalla kuin OYL 20 luvun 23 §:n 1 momenttia siinä mielessä, että siinä tarkoitettu oma pääoma saa sisältönsä kirjanpitosääntelystä ja on siis kirjanpidollinen käsite. Siten osakeyhtiön oma pääoma osakeyhtiölain 20 luvun 23 §:n 2 momentin mukaista laskelmaa tehtäessä ilmenee kirjanpitoasetuksen 1 luvun 6 §:n tai 7 §:n (lyhennetty tase) mukaisesta taseesta. Omaan pääomaan ei tällöin saa sisällyttää osakeyhtiö-lakiin tai kirjanpitolainsäädännön mukaiseen taseeseen kuulumattomia eriä.

Tältä osin OYL 20 luvun 23 §:n 2 momentti poikkeaa olennaisesti vuoden 1978 osakeyhtiölain 13 luvun 2 §:stä, jonka mukaan oman pääoman ja osakepääoman suhdetta laskettaessa omaan pääomaan oli mahdollista laskennalli-sesti lisätä taseen liitteessä tarkemmin selvitettävä erä, joka osoitti omaisuuserien yhteenlasketun arvonnousun, jos näitä eriä arvostettaisiin todennäköiseen luovutushintaan luovutuksesta johtuvat erilliskulut vähennettyinä. Tällaisessa erässä oli siis kysymys eräänlaisesta piiloarvostuserästä, jonka määrä ei ilmennyt suoraan kirjanpidosta taikka tilinpäätöksestä, vaan edellytti erillisen arvioinnin suorittamista.

Merkille pantavaa oli myös se, että vuoden 1978 osakeyhtiölain 5 luvun mukainen pääomalaina luettiin suoraan vuoden 1978 osakeyhtiölain 11 luvun 6 §:n erityisen säännöksen perusteella omaan pääomaan omana erillisenä eränään. Sitä vastoin osakeyhtiölain 12 luvun 2 §:n 4 momentin mukainen pääomalaina kirjataan taseeseen erillisenä eränä – ei siis oman pääoman erillisenä eränä. Pääomalainan tasekirjaus suoritetaan kirjanpitolainsäädännön perusteella. Tällöin pääomalainaehtoiset velat luokitellaan lähes poikkeuksetta velaksi ja ne esitetään taseessa vieraassa pääomassa erillisenä eränään.

Osakeyhtiölain 20 luvun 23 §:n 2 momentin säännöksessä sallitaan kuitenkin vanhakantaisesti pääomalainan lukeminen laskennallisesti omaksi pääomaksi sovellettaessa osakeyhtiölain 20 luvun 23 §:n 2 momenttia – siis tilanteessa, jossa arvioidaan onko oman pääoman määrä negatiivinen. Säännöstä on kuitenkin pidettävä kirjanpitolain ja osakeyhtiölain mukaisena, koska siinä ei ole kyse taseesta, vaan siitä erillisestä laskelmasta. Säännöksen soveltaminen ei kuitenkaan anna mahdollisuutta kirjata pääomalainaa omaksi pääomaksi taseessa.

Lakimiesliiton käsitys

Velvollisuus kutsua yhtiökokous koolle

Ehdotettu 3 momentti on pidettävä perusteltuna edellä mainituin syin koskemaan vain julkisia osakeyhtiöitä. Lakimiesliitto kannattaa luonnoksessa ehdotettua selvennystä, jonka mukaan yhtiökokouksella ei ole velvollisuutta tehdä erityisiä päätöksiä yhtiön taloudellisen aseman tervehdyttämiseksi, koska pääomadirektiivin 17 artiklassa ei aseteta muita toimenpidevelvollisuuksia kuin velvollisuutta kutsua yhtiökokous koolle arvioimaan, tulisiko yhtiö purkaa vai olisiko yhtiössä ryhdyttävä muihin pääomarakennetta korjaaviin toimenpiteisiin. Olennaista on, ettei säännöksessä aseteta yhtiökokoukselle velvollisuutta ryhtyä saneeraustoimenpiteisiin. Ehdotus on siten täysin pääomadirektiivin mukainen. Yhtiössä suoritettavaksi tulevat mahdolliset toimenpidevelvollisuudet määräytyvät osakeyhtiölain 1 luvun 8 §:ssä yhtiön johdolle asetettujen huolellisuus- ja lojaliteettivelvollisuuksien perusteella.

Oman pääoman menettäminen

Lakimiesliitto ei kannata ehdotusta säännöksen säilyttämistä muutettuna. Osakeyhtiölain perusperiaate on, että osakeyhtiölaissa ei ole yleistä kirjanpitolakia muuttavia, vaan ainoastaan sitä täydentäviä säännöksiä. Lakimiesliiton käsityksen mukaan tästä periaatteesta ei tulisi poiketa, vaikkakin ehdotetuissakaan säännöksissä ei ole sinänsä kysymys varsinaisesta puuttumisesta itse tilinpäätökseen, vaan osakeyhtiölain 20 luvun 23 §:n 2 momentin mukaisen laskelman täydentämisestä. Periaatteessa kyseessä on kuitenkin tarpeeton poikkeama osakeyhtiölain pääsäännöstä ja kytköksestä tilinpäätöstä määrittäviin säännöksiin. Olennaista tässä yhteydessä on myös havaita, ettei osakeyhtiön oman pääoman negatiivisuutta ole pidettävä yhtiön konkurssiin asettami-sen perusteena, vaan nykyisin yhtiön velkojia suojaavat yleiset maksukyvyttömyysoikeudelliset turvamekanismit.

Lakimiesliitto ehdottaakin, että säännös kumotaan tarpeettoman rajoittavana ja säädännöllisesti vanhakantaisena, etenkin kun yhtiön on osakeyhtiöoikeudellisesti sallittua ja mahdollista toimia, vaikka sen oman pääoman määrä olisi ne-gatiivinen. Tällaisessa tilanteessa velkojia suojaa muun maksukyvyttömyyssääntelyn ohella erityisesti osakeyhtiölain 13 luvun 2 §:n maksukykyisyystesti, joka estää varojen jakamisen, jollei yhtiöllä ole siihen käytettävissä osakeyhtiölain 13 luvun 5 §:ssä tarkoitettuja varoja.

Lakimiesliiton käsityksen mukaan kysymykseen siitä, miten yhtiön oman pääoman vähäisyys taikka negatiivisuus tulisi saatettavaksi yleisen velkojatahon tietoon, lisähuomiota tulisi kiinnittää siihen, että yhtiöiden tilinpäätökset tulisi toimitettua kaupparekisteriin nykyistä lyhyemmän ajan kuluessa, josta ne olisivat kaikkien intressitahojen saatavissa sen sijaan, että mahdollistettaisiin jälleen realisoitumattoman omaisuuden arvonousun ottaminen huomioon ilman tilinpäätökseen kirjattuja arvonmuutoksia omaa pääomaa laskennallisesti korottavana eränä. Mikäli oman pääoman menettämistä koskeva säännös kuitenkin päätetään säilyttää, Lakimiesliitto suhtautuu kuitenkin poistoeron ja va-paaehtoisien varauksien ottamista huomioon laskennallisesti omaan pääoman määrää arvioitaessa hyväksyvästi, koska niiden määrä perustuu kirjanpitoon.

SUOMEN LAKIMIESLIITTO – FINLANDS JURISTFÖRBUND RY

Jorma Tilander
toiminnanjohtaja

****************

LAUSUNTO OIKEUSAPULAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOSTARPEISTA (15.8.2007)

Viite Lausuntopyyntö liittyen oikeusapulainsäädännön muutostarpeita koskevasta työryhmämietinnöstä

Asia Suomen Lakimiesliitto – Finlands Juristförbund ry:n lausunto

Suomen Lakimiesliitto – Finlands Juristförbund ry esittää seuraavaa:

Työryhmän tavoitteena oli korjata yksittäisiä lain epäkohtia ja etsiä mahdollisuuksia yksinkertaistaa palkkioperusteita ja palkkioiden määräämismenettelyä, joka on yksimielisesti todettu varsin työlääksi. Valitettavasti työryhmä ei ole onnistunut tässä kuin osittain ja lähinnä suunnitellun sähköisen asiointijärjestelmän kehittämisen ja hyödyntämisen kautta. Esityksessä ei ole riittävästi otettu huomioon hallintotuomioistuinprosessin erityspiirteitä. Hallinto-oikeuksissa on eniten oikeusapua ulkomaalaisasioissa, jotka eroavat paljon yleisten tuomioistuinten asioista.

Ajankäytön perusteella määräytyvä palkkio

Lakimiesliitto kannattaa ehdotusta, jonka mukaan palkkio määräytyisi ensisijaisesti ajankäytön perusteella.

Esitetyt vähimmäispalkkiot kääntävät uudeksi perusajatukseksi nostetun tuntiveloituksen kuitenkin heti päälaelleen. Palkkioasetuksen perusrakenne (alentamis- ja korottamisperusteet, vähimmäispalkkio) pysyy siis pitkälti samana ja sen myötä vanhat ongelmat vain vaihtuvat uusiksi. Samoin on olemassa
vaara, että avustajien huomio keskittyy liiaksi laskutuskelpoisten toimenpiteiden suorittamiseen sen sijasta, että keskityttäisiin päämiehen edun toteuttamiseen vähimmällä tarpeellisilla toimenpiteillä ja sitäkautta kustannuksilla.

Sanamuodosta ei ilmene, koskeeko vähimmäispalkkio myös pakkokeinoistuntoja. Jos näin on, niin uudelleenkäsittelyn pyytäminen vangitsemisasiassa on houkuttelevampaa, kun ennen sai 272 euroa ja nyt saisi 400 euroa. Suurena vaarana on, että rikosasian valmistelun viiden tunnin enimmäisaikaraja siirtyy uudeksi vakiovaatimukseksi, kun se nyt on asetuksen mukaan kolme tuntia. Lisäksi ehdotetut vähimmäispalkkiot syövät säästöjä.

Työryhmän arvion mukaan järjestelmän yksinkertaistamisesta aiheutuisi tuomioistuimille 3-4 henkilötyövuoden tuottavuushyöty. Yhden henkilön työpanoksessa säästö lienee vuositasolla kuitenkin varsin marginaalinen. Koska arvion pohjaksi ei ole esitetty mitään laskelmaa, sen oikeellisuutta on vaikea kontrolloida. Vaikka työryhmä on päätynyt siihen, että muutoksista ei aiheudu kokonaissäästöä, kulut oletettavasti kasvavat edellä mainituista syistä.

Matka-ajan korvaamista enemmistön esittämällä tavalla kannatetaan. Asianmukaista on myös korottaa tuntipalkkio 100 euroon. Palkkioasetuksen laskun pyöristyssääntöä on syytä selventää siten, että nimenomaan tarkoitetaan toi-menpiteiden yhteenlasketun ajan pyöristämistä lähimpään puoleen tuntiin eikä yksittäisten toimenpiteiden.

Avustajien kelpoisuusehtojen tiukentaminen

Lakimiesliitto näkee jossain määrin ongelmallisena avustajien kelpoisuusehtojen tiukentamisen. Voidaan ajatella, että asiakkaalla tulisi olla mahdollisuus valita ilman erityistä syytä juttua ajamaan muukin oikeustieteellisen tutkinnon suorittanut henkilö kuin asianajaja tai julkinen oikeusavustaja. Ehdotus ei tarkoita asianajajamonopoliin siirtymistä, mutta on yksi askel kohti sitä. Myös hallinto-oikeudessa on asiaryhmiä, joita asianajajat eivät kovin yleisesti hoida. Erityisesti turvapaikka-asiat ovat tällaisia.

Muista yksittäisistä muutosehdotuksista

Puolison tulojen huomioon ottaminen

Mietinnössä on ehdotettu, että rikosasioissa ei otettaisi huomioon epäillyn puolison taloudellista asemaa. Ei ole perusteltua asettaa epäiltyä eri asemaan asianomistajia ja muiden asiaryhmien asianosaisia.

Oikeusapulain 13 §

Hallinto-oikeudessa harvoin suoritetaan suullista käsittelyä ja asianosainen ei etukäteen tiedä ratkaisupäivää. Nopean ratkaisun ongelma on vältettävissä sillä, että asianosainen ilmoittaa valituksessaan hallinto-oikeudelle hakevansa oikeusapua. Asianosaisella ei liene mitään syytä vitkutella oikeusavun hakemisessa.

Oikeusapulain 17 §

Laskun toimittaminen etukäteen on kannatettavaa ja laskujen tulee olla riittävän yksilöityjä siten, että niissä on mainittu toimenpiteeseen käytetty aika.

Oikeusapulain 18 §

Ehdotuksen mukaan tuomioistuin määrää palkkion aina erillisellä päätöksellä. Erillinen päätös on perusteltu, koska pyrkimyksenä on sähköinen asiointijärjestelmä ja sen hyödyntäminen, mikä sinänsä on kannatettavaa. Kun päätös-valtaisuudesta ei ole säädetty erikseen, tämä tarkoittaa sitä, että palkkio- ja kuluratkaisu tehdään täysilukuisessa kokoonpanossa. Olisi syytä tässä yhteydessä tarkemmin pohtia ja selvittää tuomioistuimen mahdollisuuksia siirtää/ delegoida palkkioasia suppeampaan kokoonpanoon tai tuomioistuimen virkamiehen ratkaistavaksi. Ajateltavissa olevat vaihtoehdot lienevät seuraavat:

1) Ratkaisun tekee täyslukuinen kokoonpano, jos siihen sisältyy vaikeita
tulkinta- tai harkintaongelmia.

2) Muissa harkintaa vaativissa asioissa sen tekee yksi jäsen tai esimerkiksi hovioikeudessa HOL 9 § kelpoinen esittelijä.

3) Asioissa, joihin liittyy vain rutiininomaisia laskutoimituksia, ratkaisun voisi tehdä käräjäoikeuden käsittelyssä läsnä ollut käräjäsihteeri.

Oikeusapulain 20 §

Lainkohdan 2 momentin mukaan tuomioistuimen tulee varata omavastuu-osuuden maksajalle tilaisuus antaa lausuma vaaditusta palkkiosta. Jos päämies on oikeudessa läsnä, kun palkkiolasku esitetään, ongelmaa ei synny. Järkevämpää on, että avustajalla olisi velvollisuus toimittaa lausuma tuomioistuimelle laskun jättämisen yhteydessä silloin, kun päämies ei tule paikalle. Velvollisuudesta tulisi säätää laissa tai asetuksessa.

ROL 2:4 §

Ehdotuksen mukaan jos puolustajan määräämisen edellytykset lakkaavat oikeudenkäynnin aikana, puolustajan määräys lakkaa, jollei tuomioistuin vastaajan oikeusturvan vuoksi erityisestä syystä toisin päätä. Mietinnössä ei ole kuitenkaan otettu kantaa siihen, mitä nämä erityiset syyt olisivat. Pelkästään se, että asiasta aiheutuu ongelmallisia tilanteita palkkion kannalta ei liene riittävä syy. ROL 2:1,3 kohdan 4 mukaan tuomioistuimen on määrättävä puolustaja viran puolesta, jos siihen on muu erityinen syy. Eikö muun perusteen lakatessa voitaisi soveltaa tätä kohtaa?

SUOMEN LAKIMIESLIITTO – FINLANDS JURISTFÖRBUND RY

Jorma Tilander
toiminnanjohtaja

**************

Lausunto koskien oikeudenkäynnin kokonaiskestoa (7.6.2007)

Viite Lausuntopyyntö

Asia Suomen Lakimiesliitto – Finlands Juristförbund ry:n lausunto

Oikeudenkäynnin kokonaiskestoa ja laajojen asioiden käsittelyä yleisissä tuomioistuimissa tarkastelleen työryhmän mietintö

Suomen Lakimiesliitto – Finlands Juristförbund ry esittää seuraavaa:

Yleistä

Asetetun työryhmän tehtävänä oli selvittää oikeudenkäyntien viivästymisen syitä ja keinoja sen välttämiseksi sekä tehdä ehdotuksia, joilla käsittelyaikoja voitaisiin lyhentää ja laajojen asioiden käsittelyä kehittää. Oikeusministeriö on erikseen asettanut työryhmät käräjäoikeusverkoston uudistamiseksi ja muutoksenhakujärjestelmän kehittämistarpeiden selvittämiseksi, joista ensiksi mainitun työryhmän määräpäivä on syksyllä 2007 ja jälkimmäisen maaliskuussa 2008. Työryhmä, joka tarkasteli oikeussuojakeinoja viivästymisen varalle, on jättänyt mietintönsä tammikuussa 2007. Lisäksi 1990- ja 2000- luvuilla on ollut useita kehittämishankkeita, joissa on etsitty keinoja viivästymisten estämiseksi ja prosessien nopeuttamiseksi.

Oikeus saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa kohtuullisen ajan kuluessa on yksi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perusedellytyksiä. Työryhmän tekemä selvitys osoittaa, että oikeudenkäyntien viivästyminen ja asioiden käsittelyn kokonaiskesto on ongelma nimenomaan Etelä-Suomen tuomioistuimissa. Osa työryhmän ehdottamista keinoista on sellaisia, joita on jo aiemmissa kehittämishankkeissa käsitelty. Toimintavaltuuksien, toimintatapojen ja työmenetelmien perusteellinen tarkasteleminen on kuitenkin ollut aiheellista jo senkin vuoksi, että se vahvistaa entuudestaan käsitystä viivästymisen syistä ja keinoista sen välttämiseksi sekä viivästymisten alueellisesta kohdentumisesta. Myös käsillä olevassa mietinnössä on tehty se johtopäätös, että viivästymisongelmat keskittyvät Helsingin hovioikeuspiiriin, erityisesti Helsingin hovioikeuteen ja Helsingin käräjäoikeuteen. Helsingin hovioikeuspiiriä lukuun ottamatta asioiden käsittelyn viivästyminen koskee pääsääntöisesti yksittäisiä tapauksia.

Käytettävissä olevat tehokkaat keinot viivästymisten ehkäisemiseksi ovat pääkaupunkiseudulla rajalliset. Myös työryhmä on korostanut, ettei sen ehdotuksilla voida poistaa ongelmia, joissa jatkuva ruuhkautuminen johtuu tuomioistuinlaitoksen pysyvästä resurssivajeesta, mistä nimenomaan pääkaupunkiseudulla on kysymys. Ilman lisäresursseja pääkaupunkiseudun ongelmat eivät ole korjattavissa. Oikeuslaitoksen resurssien riittämättömyyteen onkin toistuvasti kiinnitetty huomiota eri tahoilta.

Oikeusministeriöllä on oikeuslaitoksen organisoinnin lisäksi keskeinen vastuu riittävien resurssien takaamisesta hallinnonalallaan. Resurssien oikeudenmukaiseksi ja tehokkaaksi kohdentamiseksi on juttujen lukumäärän lisäksi otettava huomioon asioiden laajuus, laatu, vaikeusaste ja tuomioistuinten jutturakenne yleisesti. Yleisesti tiedossa on, että pääkaupunkiseudulla tuomioistuimiin tulevat jutut ovat keskimääräistä haastavampia ja laajempia. Oikeusministeriön onkin Lakimiesliiton käsityksen mukaan huolehdittava riittävistä resursseista yksiköiden työmäärän mukaisessa suhteessa.

Lakimiesliitto haluaa kiinnittää huomiota myös siihen, että nopealla aikataululla tehty lainvalmistelu ja sen pirstaloituminen osittaisuudistuksiin aiheuttaa vaaran lainsäätäjän kokonaisnäkemyksen puuttumisesta. Niin ikään saattaa jäädä huomioimatta riittävällä tavalla se, miten yksittäiset ratkaisut vaikuttavat toisiinsa ja kuinka tuomioistuinjärjestelmää olisi kokonaisuutena kehitettävä. Riittävän kokonaisvaltaisen lähestymistavan puuttuminen saattaa myös johtaa esimerkiksi sen tosiasian sivuuttamiseen, että esimerkiksi pääkaupunkiseudun osalta ei ole kysymys tilapäisestä ruuhkautumisesta, vaan rakenteellisesta pysyvästä ongelmasta.

Työryhmän ehdotukset

Lakimiesliitto on samaa mieltä kuin työryhmä siitä, että käsittelyaikojen lyhentäminen ei saa vaarantaa muiden oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimusten toteutumista.

Työryhmä esittää keskeisiksi keinoiksi käräjäoikeusverkoston uudistamista ja käräjäoikeuksien yksikkökoon suurentamista, koska suuremmissa yksiköissä resurssien osoittaminen laajojen asioiden käsittelyyn on mahdollista. Siirtymävaiheena suurempiin yksiköihin työryhmä ehdottaa tuomioistuinten alueellisen toimivallan avaamista niin, että asioita voitaisiin resurssien mukaan jakaa käräjäoikeuksien välillä joko yhteistoiminta-alueita kehittämällä tai mahdollistamalla asioiden siirtäminen. Myös tuomareiden ratkaisukelpoisuuden laajentamista oman tuomioistuimen ulkopuolelle on ehdotettu, mikä mahdollistaisi erikoistumisen hyödyntämisen nykyistä paremmin.

Lakimiesliitto kannattaa käräjäoikeusverkoston kokonaisuudistamista ja käräjäoikeuksien yksikkökoon kasvattamista, kunhan se tapahtuu siten, että fyysiset etäisyydet eivät kasva kohtuuttoman suuriksi.

Liian suurissa yksiköissä on vaarana, että menetetään osa niistä eduista, joita yksikkökokoja suurentamalla tavoitellaan. Myöskään Keski- ja Pohjois-Suomessa oikeusturvan yhdenvertainen saatavuus ei saa vaarantua näennäisten säästöjen ja tehokkuuksien tavoittelussa etenkin, kun viivästymistä koskevat ongelmat koskevat pitkälti pääkaupunkiseutua.

Siinä tapauksessa, että työryhmän ensisijaisena tavoitteena pitämää käräjäoikeuksien laajentamista ei voida toteuttaa riittävän nopeasti, työryhmä on esittänyt käräjäoikeuksien toiminta-alueen laajentamista. Lakimiesliitto ei sinänsä vastusta sitä, että tässä yhteydessä selvitetään myös mahdollisuuksia uudistaa tuomioistuinten toimivaltaa koskevia säännöksiä. Perustuslakivaliokunnan antamaa lausuntoa (PeVL 55/2006 vp) valitusasioiden siirtomenettelystä toiseen hovioikeuteen (HE 202/2006 vp) ja siinä esitettyjä näkemyksiä ei voida kuitenkaan sivuuttaa. Perustuslain säännöksistä johtuen mainittua lakiesitystä ei pidetty asianmukaisena ratkaisukeinona käsittelyaikojen lyhentämiseksi. Lakiesityksen tavoitteena oli nopeasti puuttua hovioikeuksien epätasaiseen työtilanteeseen ja myös ehkäistä ruuhkien syntymistä. Voidaankin perustellusti kysyä, miten ehdotus käräjäoikeuksien toimivallan laajentamiseksi eroaisi tosiasiallisesti tästä? Vaikka siirtomenettelyn säätäminen määräajaksi, kuten on tehty mietinnössä mainituissa esimerkkimaissa Ruotsissa ja Alankomaissa, saattaisi sinänsä olla mahdollista, se ei kuitenkaan poistaisi tuomioistuinlaitoksen resurssivajeen aiheuttamaa rakenteellista ongelmaa. Lakimiesliitto yhtyykin työryhmän näkemykseen, että edellä mainituista epävarmuustekijöistä johtuen olisi kiirehdittävä nimenomaan käräjäoikeuksien yksikkökokojen suurentamista.

Selvää on, että käytettävissä tulisi olla nykyistä joustavammat keinot ylimääräisen tuomarityövoiman osoittamiseksi sellaiseen käräjäoikeuteen, jossa on ilmennyt tilapäinen ja poikkeuksellinen työvoiman tarve. Ajatus, että tuomarilla olisi ns. avaintuomarina suostumuksensa perusteella palveluspaikkaa laajempi toimivalta, on kannatettava. Sen sijaan tuomarin laajempi suostumukseen perustumaton yleisempi toimivalta voisi johtaa henkilöstön kannalta ei-hyväksyttäviin tilanteisiin ja johtaa muun muassa rekrytointivaikeuksiin vastaisuudessa.

Työryhmän mielestä asioiden käsittelyaikoja yleisissä tuomioistuimissa voidaan lyhentää myös tehostamalla käsittelyn kokonaiskeston seurantaa kaikissa vaiheissa, monipuolistamalla käräjäoikeuksien ja hovioikeuksien ratkaisukokoonpanoja sekä kehittämällä ja tehostamalla tuomioistuinten johtamista sekä työtapoja ja menettelyjä.

Työryhmän ehdottama asianhallintajärjestelmien kehittäminen oikeudenkäynnin kokonaiskeston seurannan mahdollistamiseksi on jo aloitettu. Lakimiesliitto myös kannattaa sitä, että yhden tuomarin päätösvaltaa laajennetaan rikosasioissa kirjallista menettelyä vastaavalla tavalla ja että oikeudellisesti vaikeissa asioissa ratkaisukokoonpano koostuisi kolmesta tuomarista. Perinteisten vakavien rikosten rajaaminen lautamieskokoonpanossa ratkaistavaksi on perustellumpaa kuin julkisuudessa esitetty ehdottomiin vankeusrangaistuksiin perustuva rajaus, koska suurinta osaa näistä rikosasioista ei voida pitää oikeudellisesti eikä näytöllisesti vaikeina ja koska rangaistuskäytäntö on vakiintunut.

Kun kirjallisessa menettelyssä tuomarilla on jo mahdollisuus tuomita vankeutta maksimissaan yhdeksän kuukautta, on vaikea ymmärtää sitä, miksi yksi tuomari ei voisi tuomita ehdotonta vankeutta myös istunnossa ratkaistavissa asioissa. Lakimiesliitto esittää harkittavaksi myös RHO:n laatuhankkeessa esitettyä kahden lainoppineen jäsen riita-asian kokoonpanoa. Tämä mahdollistaisi toisaalta vahvemman kokoonpanon käytön mutta toisaalta ottaisi huomioon rajalliset resurssit. Käytännössä ratkaisut eivät synny äänestämällä vaan neuvottelemalla, joten ao. kysymystä Lakimiesliitto ei näe olennaisena ongelmana. Tilanteet, joissa mielipiteet eroavat, voitaisiin ratkaista virkaikäsäännöllä. Edellä todettua voisi kokeilla esim. määräaikaisella kokeilulailla.

Mikäli lautamieskokoonpanojen käyttöä rajoitetaan, laissa tulee olla yksiselitteiset säännökset lautamieskokoonpanojen käytön edellytyksistä. Ne syyt, joiden vuoksi lautamiehiä on pidetty tarpeellisina, menettävät entisestään merkitystään käräjäoikeuksien koon suurentuessa. Tästä syystä saattaisi olla perusteltua selvittää lautamiesjärjestelmän edellytykset ja merkitys ylipäätään. Vireillä olevalla muutoksenhakujärjestelmän kehittämistä koskevalla hankkeella voi olla myös vaikutusta lautamiesjärjestelmän tulevaisuuden kannalta.

Monissa yhteyksissä on tuotu esiin se tavoite, että oikeudenkäyntien painopisteen tulisi entistä enemmän olla käräjäoikeuksissa, ei hovioikeuksissa. Tämän tavoitteen voisi ajatella edellyttävän käräjäoikeuden kokoonpanojen vahventamista kauttaaltaan. Osa nyt ehdotetuista muutoksista on kuitenkin ristiriidassa tämän tavoitteen kanssa. Voidaan myös perustellusti esittää kysymys, onko oikeusturvan kannalta mahdollista, että samanaikaisesti kevennettäisiin tuomioistuimen kokoonpanoja ja rajoitettaisiin muutoksenhakuoikeutta. Näitä kysymyksiä onkin harkittava yhdessä eikä erikseen.

Työryhmä on katsonut, että oikeudenkäyntien joutuisuuden vuoksi kannalta on tärkeää, että lainkäytön painopiste olisi entistä enemmän käräjäoikeuksissa. Tähän tulisi pyrkiä lisäämällä kolmen tuomarin kokoonpanon käyttöä myös vaikeissa ja laajoissa riita-asioissa. Tiedossa ei ole, onko kolmen tuomarin kokoonpanon käyttö riita-asioissa tai laajennetun kokoonpanon käyttö rikosasioissa vähentänyt käytännössä oikeudenkäynnin osapuolten muutoksenhakualttiutta. Mitään takeita ei ole siitä, että vahvempi kokoonpano vähentäisi muutoksenhakua. Sen sijaan voidaan pitää mahdollisena, että kokoonpanojen vahvistaminen vähentäisi pääkäsittelyn toimittamistarvetta hovioikeudessa. Laajennetun kokoonpanon käytön lisääminen on kuitenkin mahdollista vain tarvittavat resurssit turvaamalla.

Työryhmä on esittänyt harkittavaksi kahden jäsenen kokoonpanon käyttöönottoa hovioikeuksissa kirjallisessa menettelyssä ratkaistavissa asioissa. Kahden tuomarin kokoonpanon käyttöönotto johtaisi työryhmän mukaan siihen, että hovioikeuslain 9 §:ssä tarkoitettu kahden jäsenen ja esittelijän muodostama ratkaisukokoonpano ei tulisi enää kysymykseen kirjallisessa menettelyssä ratkaistavissa asioissa. Hovioikeuksissa vuonna 2006 ratkaistuista asioista on runsaat 3.000 juttua ratkaistu esittelystä HOL 9§:n mukaisessa kokoonpanossa, kun taas kolmen tuomarin kokoonpanossa esittelystä ratkaistavia juttuja on ollut alle 3.000.

Uudistus merkitsisi esittelijöiden aseman huomattavaa heikentymistä, koska mahdollisuus kuulua ratkaisukokoonpanoon kirjallisessa menettelyssä ratkaistavissa asioissa poistuisi. HOL 9 §:n mukainen kokoonpano on mahdollistanut esittelijälle työskentelyn tasavertaisena muiden jäsenten kanssa ja tarjonnut erinomaisen tilaisuuden saada kokemusta tulevaa käräjätuomarin työtä varten. Muutos heikentäisi esittelijöiden työn houkuttelevuutta myös siten, että mahdollisuus lisäansioihin poistuisi. Tämä on lyhytnäköistä siihen nähden, että tuomioistuinlaitos joutuu tulevaisuudessa kilpailemaan työvoimasta yksityisen sektorin kanssa voimakkaammin kuin tällä hetkellä. Lisäksi edellä todetuista luvuista on pääteltävissä, että uuden kokoonpanon yksinomainen käyttö johtaisi nopeasti esittelijöiden määrän vähentämiseen. Työryhmä ei ole ottanut lainkaan kantaa tähän kysymykseen.

Tuomarin virkaan on hyvin tyypillisesti pätevöidytty työskentelemällä esittelijänä hovioikeuksissa tai määräaikaisena tuomarina käräjäoikeudessa vaikkakin muitakin tapoja pätevöityä ko. tehtävään on. Huomattavaa on, että uuden ratkaisukokoonpanon käyttöönotto ei poissulje sitä, ettei hovioikeuslain 9 §:n mukaista kokoonpanoa voitaisi säilyttää voimassa olevassa laajuudessaan, jolloin uusi kokoonpano vain rikastuttaisi keinovalikoimia. Muutoksenhakujärjestelmää koskevilla mahdollisilla muutoksilla voi olla merkitystä myös tämän asian arvioinnin kannalta.

Lakimiesliitto vastustaa HOL 9 §:n mukaisen kokoonpanon poistamista lyhytnäköisenä ja aiheettomana.

Kuten työryhmä on todennut, pöytäkirjaa ”keventämällä” ei ole saavutettavissa olennaista säästöä, koska käräjäsihteeri laatii lähtökohtaisesti pöytäkirjat istunnossa.

Lakimiesliitto on periaatteessa samaa mieltä kuin työryhmä siitä, että tuomion perustelut tulee voida laatia käsillä olevan asian edellyttämällä tavalla ja voimavarat kohdentaa sen mukaisesti. Työryhmä on pohtinut mahdollisuutta siirtyä tuomioiden perustelujen tallentamiseen muussa kuin kirjallisessa muodossa silloin, kun tuomio on julistettu välittömästi käsittelyn päätteeksi ja asia jää lainvoimaiseksi. Tämän tulee Lakimiesliiton käsityksen mukaan koskea asian luonteesta johtuen vain pieniä ja yksinkertaisia asioita. Tallenteen säilyttäminen saattaisi nostaa suullisen perustelun tasoa mutta toisaalta tuomari saattaisi käyttää enemmän aikaa perustelujen laatimiseen istunnossa kuin nyt tai jopa jo ennen istuntoa valmistautua laatimalla perusteluja.

Muissa kuin yksinkertaisissa asioissa ja erityisesti pieniä suuremmissa riita-asioissa tuomion korkeatasoiset perustelut ovat asianosaisen näkökulmasta keskeinen osa oikeudenkäyntiä ja vaikuttavat mm. asianosaisen ratkaisuun siitä, haetaanko asiassa muutosta. Perustelujen jättäminen suullisen tallenteen varaan tulisikin Lakimiesliiton käsityksen mukaan kyseeseen lähinnä yksinkertaisissa rikosjutuissa.

Laajojen asioiden vireilletulon ennakointi ja tiedottaminen nopeuttaisivat jossain määrin juttujen esille ottamista ja käsittelyn suunnittelua. Lakimiesliiton mielestä tuomioistuimelle tehty neutraali ennakkoilmoitus syyttäjän tiedossa olevista tuomioistuinkäsittelyyn tulevista laajoista asioista ei ole syyttömyysolettaman vastaista.

Vaatimus siitä, että tuomioistuin olisi velvollinen ”kuromaan kiinni” prosessin aikaisempien vaiheiden viiveet, on tuomioistuinlaitoksen näkökulmasta kohtuuton. Kuten työryhmä on tuonut esiin, lainsäädännössä on useita kymmeniä säännöksiä, jotka määrittelevät asioiden kiireellisyyttä tuomioistuimissa. Eri laeissa hajallaan olevien kiireellisyyssäännösten tarpeellisuutta on syytä arvioida uudelleen. Tällä hetkellä ”kiireellisiksi”on säädetty siinä määrin iso joukko asioita, että kiireellisyyssäännökset menettävät osin merkitystään. Lisäksi nykyinen sääntely on epäyhtenäistä ja vaikeasti jäsennettävissä.

Lakimiesliitto korostaa tässä yhteydessä myös sitä, että tuomioistuinten sidosryhmien kuten sosiaaliviranomaisten riittävästä resurssoinnista on niin ikään pidettävä huolta. Nykyisin esimerkiksi lapsiin liittyvissä jutuissa sosiaaliviranomaisten lausuntojen saaminen kestää useissa tapauksissa kohtuuttoman kauan ja pitkittää asian ratkaisemista.

SUOMEN LAKIMIESLIITTO – FINLANDS JURISTFÖRBUND RY

Jorma Tilander
toiminnanjohtaja

**************

Lausunto koskien rangaistus- ja rikesakkotyöryhmän mietintöä (7.6.2007)

Viite Lausuntopyyntö rangaistus- ja rikesakkotyöryhmän mietinnöstä

Asia Suomen Lakimiesliitto – Finlands Juristförbund ry:n lausunto

Suomen Lakimiesliitto – Finlands Juristförbund ry esittää seuraavaa:

Yleistä

Suomen Lakimiesliitto pitää työryhmän lausumilla perusteilla sinänsä kannatettavana sitä, että rikesakko- ja rangaistusmääräysmenettelyjä pyritään yhdistämään.

Suomen Lakimiesliitto näkee ehdotuksessa myös eräitä ongelmia:

– menettelyn kytkeminen vastaajan suostumukseen aiheuttaa ns. vähäisten juttujen hallitsematonta siirtymistä käräjäoikeuteen ja siten lisää jutturuuhkia.
– siirtyminen oikeustieteellisen koulutuksen omaamattoman valvontahenkilökunnan yksin antamiin rangaistusmääräyksiin on periaatteessa ja käytännössä merkittävä oikeusturvan heikennys.
– siirtyminen yllä mainittujen henkilöiden antamien sakkojen muuntokelvottomuuteen ja rikesakon yksinomaisuuteen on tuolta osin omiaan luomaan henkilöryhmän, joka on rikosoikeudellisten keinojen ulottumattomissa.

Yksityiskohtaisia havaintoja

Vastaajan suostumus

Ehdotettu järjestely vastaa nykyistä kirjallisessa menettelyssä ratkaistavien asioiden menettelyä ja selostettua menettelyä muissa maissa. Ruotsista on kuitenkin kantautunut tietoja, jonka mukaan ns. selviä juttuja ajautuu tätä myötä käräjäoikeuksiin. Mietinnön mukaan Ruotsissa rikesakkoja vastaavia järjestyssakkoja käsiteltiin vuonna 2005 noin 300.000. Kun vuonna 2005 rangaistusvaatimusmenettelyssä käsiteltiin 243.000 asiaa, on selvää, että muutamankin prosentin osuuden siirtyminen käräjäoikeuksiin on omiaan entisestään ruuhkauttamaan käräjäoikeuksia. Osa vastaajista todennäköisesti kieltäytyy antamasta suostumusta ja juttuja varmasti siirtyy huomattavissa määrin käräjäoikeuden käsiteltäväksi, kun otetaan huomioon Suomen ja Ruotsin väestömäärät ja Ruotsista saadut kokemukset. Jos vastaajalta vaaditaan suostumus, hän useissa tapauksissa kieltäytyy antamasta sitä.

Menettelyn tarkoituksena olisi vähentää syyttäjien työmäärää siirtämällä asioita muille viranomaisille, minkä takia tulisi tarve parantaa vastaajan oikeusturvaa edellyttämällä hänen suostumustaan ko. menettelylle. Ehdotuksella tavoitellut päämäärät kustannushyötyjen saamisesta voivat kuitenkin vähintäänkin vesittyä, jos jutut siirtyvät käsiteltäväksi normaalissa oikeudenkäynnissä.

Mietinnössä ei ole väitettykään, etteikö nykyinen järjestelmä sinänsä toimisi. Sen vuoksi Lakimiesliiton käsityksen mukaan tulisi pitäytyä nykyisessä suhteellisen hyvin toimivassa järjestelmässä, jossa rangaistusvaatimus voidaan antaa myös kiistetyssä asiassa ja ilman vastaajan suostumusta mutta vastaajalla on halutessaan oikeus saattaa asia käräjäoikeuden ratkaistavaksi.

Toimivaltainen taho

Ehdotus, että valvontahenkilökuntaan kuuluva saisi omalla vastuullaan antaa enintään 20 päiväsakon suuruisen sakon, merkitsee suurta periaatteellista muutosta järjestelmässämme kahdessa suhteessa: ensinnäkin lainkäyttötehtäviä uskottaisiin oikeustieteellistä koulutusta vailla oleville henkilöille ja toisaalta rangaistusvaatimusta ei käsiteltäisi enää kahden eri henkilön toimesta. Jälkimmäistä on pidettävä tärkeänä ennalta ehkäisevän oikeusturvan takeena. Lakimiesliiton kanta on, että lainkäyttövaltaa käyttävien henkilöiden tulee olla oikeustieteellisen koulutuksen saaneita. Lakimiesliitto korostaa myös sitä, että kysymys ei ole vähäisestä määrästä asioita vaan tulisi työryhmän omankin arvion mukaan käsittämään jopa runsaat 200.000 asiaa.

Muuntokelvottomuus

Valvontahenkilökuntaan kuuluvan henkilön antaman rangaistusmääräyksen mukanaan tuomat oikeusturvaongelmat on ehdotettu ratkaistaviksi sillä, ettei ko. sakkoa voitaisi muuntaa vankeudeksi. Ehdotus vastaa nykyistä lakia, josta asiasta ei Lakimiesliiton tietojen mukaan ole kuitenkaan käyty esimerkiksi lausuntokierrosta. Muuntokelvottomuus johtaisi siihen, että ulosottokelpoista omaisuutta omaamattomat henkilöt nauttisivat tuolta osin tosiasiallista rikosoikeudellista immuniteettia. Ko. suuruusluokan rikokset käsittävät, paitsi esimerkiksi näpistysrikoksia, myös yleisen turvallisuuden kannalta keskeisiä rikoksia, kuten vaarallisten välineiden hallussapitorikoksia.

Rikesakon yksinomaisuus

Rikesakon säätämiseen yksinomaiseksi seuraamukseksi liittyy ongelmana edellä mainittu rikosoikeudellisen immuniteetin omaavan ryhmän synty. Lakimiesliitto pitää tärkeänä, että myös rikesakkorikoksissa voidaan ottaa huomioon rikosten toistuvuus ja mahdollisuus soveltaa joissakin tapauksissa myös koventamisperustetta. Tämän vuoksi rikesakkorikoksissa tulisi tietyissä tilanteissa voida tuomita vankeudeksi muunnettavia päiväsakkoja. Lakimiesliitto ei yhdy siihen näkemykseen, että rikesakon ja sakon välinen rangaistuslajin valinta olisi vaikeampi kuin sakon ja vankeuden välinen valinta. Ehdotusta on perusteltu rikosoikeudellisella yhdenvertaisuudella. Lakimiesliitto katsoo, että vaara edellä todetusta rikosoikeudellisten keinojen ulottumattomissa olevan henkilöryhmän synnystä on yhdenvertaisuuden sekä oikeusjärjestelmän uskottavuuden ja legitimiteetin kannalta merkittävämpi ongelma. Lisäksi Lakimiesliitto toteaa, että rikoslaki on juuri uusittu ja nyt ollaan tästä huolimatta ehdottamassa uutta rangaistuslajia, selvittämättä sen soveltumista kokonaisjärjestelmään riittävällä tarkkuudella.

Esityksessä esiintuotujen perustuslaillisten ongelmien korjaamiseksi olisi riittävää, että nykyinen rikesakkoasetus kirjoitettaisiin laiksi ja rikesakkoasioissa sallittaisiin muutoksenhaku nykyisen rangaistusvaatimuslain tapaan.

Menettämisseuraamus

Voimassaolevissa rikoslain 10 luvun 9 §:ssä ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 8 b §:ssä on säädetty syyttäjän mahdollisuudesta jättää menettämisvaatimus esittämättä. Vastaavanlainen mahdollisuus tulisi säätää kaikkiin säädettäviin menettelyihin. Lakimiesliiton käsityksen mukaan rangaistusmääräysasioissa menetellään nykyisin usein siten, että poliisimies rangaistusvaatimuksen tiedoksiannon yhteydessä antaa tiedoksi luopumisvaatimuksen syyttäjän yleisten ohjeiden mukaisesti. Menettely on tarkoituksenmukainen ja siitä tulisi jatkossa säätää laissa. Menettämisvaatimuksesta luopumista silmällä pitäen tulisi ainakin yllämainittuja lainkohtia sekä esitetyn lain 1, 8 ja 9 §:n säännöksiä tarkistaa.

Yhtenäisrangaistus ja vanhentuminen

Lakimiesliiton käsityksen mukaan yhtenäiseen rangaistukseen ja rikosoikeudelliseen vanhentumiseen liittyvät kysymykset tulisi selvittää. Käsillä oleva ehdotus johtaa vanhentumisaikojen pitenemiseen. Lakimiesliitto ei myöskään pidä hyvänä erityisesti käytännön työn näkökulmasta ehdotusta, jonka mukaan syyttäjä ei voisi suoraan itse tehdä sakkovaatimusta vaan ko. asia olisi kierrätettävä poliisimiehen kautta.

Muita havaintoja

Kun tuomioistuinten resurssit tulevaisuudessakin tullevat olemaan käsiteltävien asioiden määrään ja laatuun nähden riittämättömät, on sinällään järkevää kohdistaa resursseja oikeudellisesti haastavimpiin asioihin. Myöskään vähäisemmissä asioissa oikeusturvanäkökohtia ei kuitenkaan voi eikä saa sivuuttaa. Summaarisia menettelytapoja on sinänsä syytä suosia vähemmän vakavien ja myönnettyjen sakolla rangaistavien asioiden käsittelyssä, oikeusturvasta kuitenkaan tinkimättä. Lakimiesliiton käsityksen mukaan tulisikin jatkossa ottaa harkittavaksi, tulisiko virallisen syyttäjän antaman sakkomääräyksen rajaa laajentaa myönnettyihin rikoksiin nykyistä laajemmin.

SUOMEN LAKIMIESLIITTO – FINLANDS JURISTFÖRBUND RY

Jorma Tilander
toiminnanjohtaja

***************

Lausunto koskien hallituksen esitystä laiksi rahanpesun ja terrorismin rahoituksen estämisestä ja selvittämisestä sekä laiksi verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain 18 §:n muuttamisesta (24.5.2007)

Viite Lausuntopyyntö

Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi rahanpesun ja terrorismin rahoituksen estämisestä ja selvittämisestä sekä laiksi verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain 18 §:n muuttamisesta

Asia Suomen Lakimiesliitto – Finlands Juristförbund ry:n lausunto

Suomen Lakimiesliitto – Finlands Juristförbund ry esittää seuraavaa:

Rekisteröitymisen osalta:

Voimassa olevan rahanpesun estämisestä ja selvittämisestä annetun lain 13 a §:n mukaan liike- tai ammattitoimintana muuta maksuliikettä kuin luottolaitostoiminnasta annetussa laissa tarkoitettua yleistä maksujenvälitystä harjoittavan ja maksuliikettä harjoittavan rahoituslaitoksen on tehtävä ennen toiminnan aloittamista toiminnastaan ilmoitus keskushallintoviranomaisena toimivalle Etelä-Suomen lääninhallitukselle (myöhemmin ESLH).

Nyt ehdotetun lain mukaan maksuliikkeitten lisäksi rekisteröitymisvelvollisuus tulisi myös valuutanvaihtotoimintaa harjoittaville (23 §) sekä yritysten perustamiseen tai hallinnon järjestämiseen liittyviä palveluita tarjoaville, ei kuitenkaan asianajajille, KHT- tai HTM-tilintarkastajille tai KHT- tai HTM-yhteisöille eikä näiden apulaisille (24 §). Rekisteröinti-ilmoitus tehtäisiin edelleen keskushallintoviranomaisena toimivalle ESLH:lle.

Jos ja kun yritysten perustamiseen ja hallinnon järjestämiseen liittyvien palveluiden tarjoajiin kohdistuu rahanpesun estämiseen liittyvä sääntelytarve eikä toisaalta elinkeinolaki sisällä rajoittavia säännöksiä oikeudellisten palveluiden tarjoamisesta ja vain asianajajien toiminta on säänneltyä ja valvottua, Lakimiesliitto ei näe syytä vastustaa ehdotettua yritysten perustamiseen tai hallinnon järjestämiseen liittyviä palveluita tarjoavien rekisteröitymisvelvollisuutta. Rekisteriviranomaisena jo nyt on maksuliikkeiden osalta ESLH, joka ehdotuksen mukaan toimisi rekisteriviranomaisena myös valuutanvaihtotoiminnan osalta. Siten ESLH sopii luontevammin yrityspalveluiden tarjoajien rekisteriviranomaiseksi.

Valvonnan osalta:

Ehdotuksessa lain soveltamisalaan kuuluville ilmoitusvelvollisille asetetaan toimivaltainen viranomainen tai taho valvomaan lain noudattamista. Liike- tai ammattitoimintana oikeudellisissa asioissa avustava on jo voimassa olevan lainkin mukaan ilmoitusvelvollinen. Nyt soveltamisalaa koskevassa 2 §:n 22 kohdassa mainitaan erikseen asianajajat ja muut oikeudellisissa asioissa avustavat sekä luetellaan liiketoimet, joihin liittyen lakia sovellettaisiin.
Oikeudenkäyntiavustaja- ja oikeudenkäyntiasiamiestehtäviin ei lakia sovellettaisi (4 §).

Voimassa olevan lain mukaan ESLH ei valvo rekisteröityneitä maksuliikkeitä. Ehdotuksen mukaan ESLH valvoisi rahanpesulain säännösten noudattamista niiden osalta, joiden tulee ESLH:n pitämään rekisteriin rekisteröityäkin. Tätä lienee pidettävä loogisena eli rekisteriviranomainen valvoo rekisteröityjä.

Asianajajaliitto valvoisi ehdotuksen 2 §:n 22 kohdassa tarkoitettuja asianajajia. Mikäli kysymyksessä on 2 §:n 22 kohdassa tarkoitettu muu oikeudellisissa asioissa avustava kuin asianajaja, ko. alueen lääninhallitus valvoisi rahanpesulain säännösten noudattamista. Lääninhallitukset valvoisivat alueellaan rahanpesulain säännösten noudattamista myös mm. kiinteistönvälitysliikkeissä sekä vuokrahuoneiston välitysliikkeissä, joiden toimintaa ne muutenkin jo nyt valvovat kiinteistönvälitysliikkeistä ja vuokrahuoneiston välitysliikkeistä annetun lain nojalla.

Ehdotuksessa ei esitetä säädettäväksi yksityiskohtaisista valvonnan keinoista tai määrästä, vaan nämä jäävät päätettäväksi asianomaisissa valvontaelimissä. Lakimiesliitto korostaa, että viranomaisilla tulee olla riittävät resurssit lain valvomiseksi, jotta valvonta on tehokasta.

Etelä-Suomen lääninhallitukselle annetaan esityksessä oikeus säännösten noudattamisen valvomiseksi toimittaa tarkastus rekisteriin merkityn ilmoitusvelvollisen liike- ja varastotiloihin. Tarkastuksissa täytyy ottaa huomioon asiamiehen ja asiakkaan luottamuksellinen suhde, joten asiaan liittymättömien asiakkaiden luottamukselliset tiedot on turvattava tarkastuksissa ja aineistot on tutkittava nopeasti.

Rangaistussäännökset:

Laissa säädetään ilmoitusvelvollisen tehostetusta tunnistamis- ja tuntemisvelvollisuudesta. Velvollisuuksien vastaisesti toimiminen on rangaistavaa. Tarkempia säännöksiä asiakkaan tunnistamis- ja tuntemisvelvollisuutta koskevista menettelyistä ja asiakkaan henkilöllisyyden todentamisessa vaadittavista asiakirjoista annetaan valtioneuvoston asetuksella.

Lakimiesliitto huomauttaa, että valtioneuvoston asetuksella ei voida säätää, mikä on rangaistavaa käyttäytymistä tai laiminlyöntiä. Laillisuusperiaatteen nojalla rangaistavan teon tunnusmerkistöstä on säädettävä lailla eikä asetuksella.

Viranomaisten yleisestä huolehtimisvelvollisuudesta:

Työryhmä on ehdottanut 33 §:ssä säädettäväksi eräitä viranomaisia koskevan yleisen huolehtimisvelvollisuuden. Säännöksen 33 §:n 1 momentin mukaan vero-, tulli-, rajavartio- ja ulosottoviranomaisen sekä konkurssiasiamiehen olisi huolehdittava siitä, että niiden toiminnassa kiinnitetään huomiota rahanpesun ja terrorismin rahoituksen estämiseen ja tehtäviensä hoidon yhteydessä ilmitulleiden epäilyttävien liiketoimien tai terrorismin rahoittamisen epäilyn ilmoittamiseen rahanpesun selvittämiskeskukselle.

Säännöstä on perusteltu kansallisella muutostarpeella, koska nykyiset rahanpesun estämissäännökset ja tietojen luovuttamista koskevat luovutussäännökset tuottavat hyvin vähän ilmoituksia viranomaisilta. Esityksessä ei ole mainittu, onko vastaavanlaista säännöstä muualla eikä kansainvälistä vertailua siitä, poikkeaako Suomen viranomaisten ilmoitusalttius muista maista. Esityksessä ei myöskään oteta kantaa siihen, mikä merkitys säännöksellä käytännössä olisi järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa. Lisäksi säännös on vaikealukuinen ja säädöstavaltaan poikkeuksellinen, koska säännöksessä asetetaan viranomaisille vain velvollisuus kiinnittää huomiota tiettyihin seikkoihin, mutta ei suoraa velvollisuutta tehdä ilmoituksia. Ulosottoviranomaisten ja veroviranomaisten ilmoitusvelvollisuudesta on säädetty erikseen. Tulliviranomainen ja rajavartiolaitos ovat rahanpesurikosten osalta tietyillä edellytyksin myös esitutkintaviranomaisia. Lakimiesliiton mielestä voimassa olevien säännösten käyttöä tehostamalla ja tiedottamalla on mahdollisuus kehittää viranomaisten yhteistoimintaa. Lisäksi Lakimiesliitto pitää mahdollisena, että tulliviranomaisten ja rajavartiolaitoksen roolista esitutkintaviranomaisena saattaa syntyä eturistiriitoja. Lakimiesliitto katsoo myös, että mikäli voimassa olevien säännösten noudattamisessa on epäkohtia, niin henkilökuntaa voi kouluttaa ja ohjeistaa uutta lakipykälää säätämättäkin. Säännöksen tarpeellisuutta on siis syytä selvittää.

SUOMEN LAKIMIESLIITTO – FINLANDS JURISTFÖRBUND RY

Jorma Tilander
toiminnanjohtaja

************'

(9.5.2007)

ALUSTAVA LASKELMA KOULUTUSTARJONNAN TAVOITTEISTA VUODELLE 2012

Suomen Lakimiesliitto – Finlands Juristförbund ry:n lausunto

Suomen Lakimiesliitto kunnioittavasti lausuu seuraavaa Opetusministeriön muistiosta Koulutus ja tutkimus – Alustava laskelma koulutustarjonnan tavoitteista vuodelle 2012 (Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2007:26):

Yleistä

Opetusministeriön laatima alustava laskelma koulutustarjonnan tavoitteista pyrkii ennakoimaan suomalaisen koulutusjärjestelmän koulutustarjonnan laajuuteen kohdentuvia tarpeita pitäen lähtökohtanaan eri alojen työvoimatarvetta vuosina 2005–2020. Työministeriön työvoimatarvelaskelmiin perustuvassa analyysissä on pyritty muuntamaan työvoimatarve koulutustarpeeksi. Saatu tutkintotavoite on sen jälkeen vielä muunnettu koulutuksen aloittajatarpeeksi.

Lakimiesliitto katsoo, että koulutuksen määrällisen tarpeen ennakoiminen on tervetullutta ja välttämätöntä koulutusresurssien tarkoituksenmukaisen kohdentamisen saavuttamiseksi. Liitto katsoo kuitenkin, että nykyisessä muodossaan ennakointilaskelmat ovat liian läpinäkymättömät mahdollistamaan muutosten perusteellisen arvioinnin. Ennakoinnin taustaoletukset, erityisesti koulutusavaimeen tehtävien muutosten osalta, tulisi avata selvästi ja yksiselitteisesti, jotta niiden asiallinen arviointi olisi tosiasiallisesti mahdollista.


Koulutustarjonnan muutokset

Toteutuessaan esitetyt muutokset johtaisivat huomattaviin muutoksiin koulutuksen tarjonnassa. Kokonaisilla koulutusaloilla aloituspaikkojen määrä voisi laskea jopa lähes 90 % (Luonnontieteiden alan ammatillinen koulutus 89,58 %) tai nousta lähes 60 % (Sosiaali- ja terveysalan ammatillinen koulutus 59,79 %). Useimmissa tapauksissa suurimmat nousut näkyvät verrattaessa tavoitekehityksen alhaisella läpäisyllä laskettuja aloituspaikkamääriä ja suurimmat laskut verrattaessa peruskehityksen korkealla läpäisyllä laskettuja aloituspaikkamääriä nykytilaan.

Yliopistokoulutuksessa kokonaisten koulutusalojen muutokset ovat pienempiä, mutta esimerkiksi luonnontieteiden alalla laskua olisi jopa 56 % (56,02 %), kun taas sosiaali-, terveys- ja liikunta-alalla nousua jopa lähes 30 % (29,78 %). Suurilla koulutusaloilla muutokset olisivat toteutuessaan huomattavan suuria.

Vielä suurempia muutoksia nähdään, kun tarkastellaan yksittäisiä opintoaloja yliopistolaitoksen sisällä.

Eräillä pienillä ja suhteellisen pienillä opintoaloilla aloituspaikkojen määrässä tapahtuisi hyvin huomattavaa nousua - kotitalous- ja kuluttajapalvelut (+500 %), matkailuala (+311,76 %), eläinlääketiede (+110,53 %), geo- avaruus ja tähtitieteet (+100 %) ja kuvataide (+ 79,49 %). Toisaalta monilla pienehköillä opintoaloilla aloittajamäärät voisivat pudota huimasti – metsätalous (-65,99 %), filosofia (-61,54 %), tilastotiede (-38,46 %) sekä käsi- ja taideteollisuus (-36,71 %).

Keskikokoisillakin opintoaloilla aloituspaikkamäärien muutokset olisivat monesti hyvin huomattavia ja absoluuttiset aloituspaikkojen muutokset selvästi pieniä aloja huomattavampia. Voimakkaan aloituspaikkojen määrän lisäyksen kokisivat hammaslääketiede (+192,93 %), oikeustiede (+78,14), lääketiede (+53,72 %) sekä viestintä- ja informaatiotieteet (+35,59).

Vastaavasti myös keskikokoisilla opintoaloilla joidenkin alojen koulutus voisi laskea voimakkaasti – matematiikka (-56,39 %), sähkö- ja automaatiotekniikka (-56,14 %), politiikkatieteet (-55,17 %), kemia (-43,48 %), biologia (-43,24 %), kone-, metalli ja energiatekniikka (-39,97 %), sosiaalitieteet (-39,02 %), hallinto (-37,50 %), prosessi-, kemian- ja materiaalitekniikka (-36,38 %), terveysala (-35,41), elintarvikeala ja biotekniikka (-34,43 %).

Myös suurilla opintoaloilla tapahtuisi aloituspaikkamäärien huomattavia laskuja. Erityisesti aloituspaikkavähennyksiä voisivat nähdä tietojenkäsittely (-64,14 %), tieto- ja tietoliikennetekniikka (-62,43 %), kielitieteet (-41,69 %)sekä kauppatieteet (-36,44 %).

Muutosten seurauksena suomalaisen koulutusjärjestelmän rakenne muuttuisi huomattavasti lukuisten opintoalojen menettäessä jopa puolet opiskelijoistaan ja joidenkin kasvaessa moninkertaisiksi.

Onkin vakavasti kysyttävä missä määrin laskennallisesta aloittajatarpeesta saadut luvut heijastavat koulutustarpeen todellisia muutoksia ja missä määrin kyse on ennakoinnin toteuttamistavasta seuraavista vääristymistä. Useissa tapauksissa koulutusmäärien muutoksille on vaikea löytää perusteltua syytä työmarkkinoiden kehityksestä.




Avain

Näyttää siltä, että pääosa eri alojen laskennallisten aloituspaikkamäärien huomattavista muutoksista seuraa koulutusennakointiavaimen eroista alan toteutuneeseen koulutusrakenteeseen. Eräissä tapauksissa yksittäiset muutokset tiettyjen ammattiryhmien koulutusavaimessa aiheuttavat suoraan aloituspaikkamäärien nousun tai laskun useilla kymmenillä prosenteilla. Jopa keskikokoisilla opintoaloilla yksittäiset muutokset vastaavat lähes 20 % nousua koko opintoalan koulutustarpeessa.

Ennakoinnissa käytetty kynnys, jonka mukaan avaimeen tehdyt muutokset perustellaan erikseen vain tapauksissa, joissa koulutusavaimeen kuulumattoman koulutuksen suorittaneiden osuus ylittää 20 % ei tuota muutoksille perusteluja useissa tapauksissa, joissa juuri koulutusavaimen muutokset johtavat koulutustarpeen radikaaliin muutokseen. Erityisesti suurissa ammattiryhmissä pienetkin muutokset koulutusavaimessa voivat aiheuttaa suuria muutoksia pienten opintoalojen koulutusmääriin. Lisäksi jonkin opintoalan koulutettujen muodostaessa suuren osan jostakin ammattiryhmästä tuottavat oletukset opintoalan osuuden nousemisesta tai laskemisesta ammattiryhmän sisällä hyvin voimakkaita vaikutuksia itse opintoalalle.

Eri aloja koskettavien huomattavien muutosten seurauksena koko koulutustarjonnan rakenne näyttää muuttuvan huomattavasti yliopistokoulutuksen sisällä. Voimakkaat muutokset näkyvät sekä koulutusalatasolla että koulutusalojen sisällä eri opintoalojen suhteissa. Erityisen voimakkaita rakenteelliset muutokset koulutustarjonnassa olisivat kuitenkin ammatillisen koulutuksen puolella.

Sisäänottomäärien muutokset eivät useissa tapauksissa seuraa alakohtaisen työvoimatarpeen muutoksista vaan avaimeen tehdyistä muutoksista suhteessa eri ammattiryhmien toteutuneeseen koulutusrakenteeseen. Näiden korjausten vaikutuksiin palataan oikeustieteellisen koulutuksen osalta jäljempänä. Koulutusavaimeen tehdyt muutokset myös systemaattisesti kasvattavat koulutustarjonnan muutosta suhteessa oletukseen, että ammattiryhmien koulutusjakauma pysyisi suhteellisen ennallaan. Molemmat ongelmat herättävät vakavan huolen koulutusavaimeen tehtyjen muutosten perusteista.

Koska tehdyillä muutoksilla tulisi olemaan radikaali vaikutus koulutustarjonnan rakenteeseen tulee avaimeen tehdyt korjaukset perustella huolellisesti kaikissa tapauksissa, joissa ne vaikuttavat merkittävästi yksittäisten koulutusalojen koulutustarpeeseen.


Läpäisy

Liitteessä 5 kuvattu uuden työvoiman tarve vuosina 2005–2020, liitteessä 10c kuvatut läpäisyasteet ja liitteessä 14 kuvattu laskennallinen aloittajatarve vuodessa nuorille suunnatussa koulutuksessa 2011–2015 eivät myöskään ole yhteensopivia. Liitteen 5 työvoimatarpeesta ei ainakaan liitteen 10c läpäisyarvoilla saada liitteen 14 laskennallista aloittajatarvetta. Laskennallinen malli sisältääkin julkilausumattomia tekijöitä tai jokin liitteistä on vanhentunut. Liitteiden ristiriitaisuudet vaikeuttavat valitettavasti laskelman arviointia.

Liitteen 10 c tietojen osalta Lakimiesliitto on myös joutunut turvautumaan muistioluonnosten läpäisytietoihin, koska yliopistokoulutuksen läpäisytiedot liitteessä 10c olivat jostakin syystä jääneet pois varsinaisesta julkistetusta raportista, vaikka vastaavat tiedot annettiinkin toisen asteen ammatillisen koulutuksen sekä ammattikorkeakoulutuksen osalta liitteissä 10a ja 10b.

Useat liitteessä 10c esitetyt läpäisyasteet vaikuttavat merkittävän alhaisilta suhteessa KOTA-tietokannan antamiin tietoihin alan uusien opiskelijoiden ja suoritettujen tutkintojen välisestä suhteesta. Suhteessa KOTA-tietokannan tietoihin läpäisyasteet ovat erityisen alhaiset eräillä professioaloilla, kuten lääketieteessä, hammaslääketieteessä, eläinlääketieteessä, joihin kaikkiin esitetäänkin erityisen huomattavaa aloituspaikkamäärien nousua. Näillä aloilla hyvin suuri osa aloituspaikkamäärien laskennallisesta noususta seuraa suoraan alhaisten läpäisyasteiden käyttämisestä.

Näyttää siltä, että opetusministeriön käyttämät Tilastokeskuksen luvut systemaattisesti aliarvioivat professioalojen koulutuksen läpäisyn. Tilastokeskuksen mukaan oikeustieteen läpäisy olisi 79,4 %, eläinlääketieteen 66,2 %, hammaslääketieteen 84,5 % ja lääketieteen 83,3 %. Kaikilla näillä aloilla läpäisy on perinteisesti ollut n. 95 % ja KOTA-tietokannan tietojen perusteella tehdyt laskelmat tukevat käsitystä, että näiden alojen läpäisy on nykyisinkin tuolla tasolla.

Harhaisia tuloksia selittänee yhden aloittajakohortin (1995) käyttäminen läpäisyarvion perusteena. Tällöin ne, joilla opinnot ovat viivästyneet, näyttäytyvät viivästymisen sijaan keskeyttäneinä. Professioaloilla koulutuksen keskeyttäminen kokonaan on hyvin harvinaista ja läpäisy nousee pitkään Tilastokeskuksen luvuissa käytetyn 9 vuoden opiskelun jälkeenkin. Kun näitä opinnoissaan viivästyneitä käsitellään laskelmassa kokonaan keskeyttäneinä, yliarvioidaan tarvittavat aloituspaikkamäärät huomattavasti.

Tästä syystä KOTA-tietokannan perusteella tehtävä opinnot aloittaneiden ja valmistuneiden vertailu antaa luotettavampia tuloksia, koska se kertoo koulutuksen kokonaisläpäisystä, eikä tulkitse opinnoissaan viivästyneitä keskeyttäneiksi.

Aloituspaikkojen määrä perustetaankin harhaisille oletuksille siitä, mikä koulutuksen läpäisy todellisuudessa on. Lakimiesliitto katsoo, että koulutuksen läpäisyn arviot tulisi tarkistaa KOTA-tietokannan tietojen perusteella, jos yliopistojen aloituspaikkamäärille asetetaan tavoitteita. Järjestelmän kannalta johdonmukaisempaa olisi kuitenkin asettaa yliopistokoulutukselle vain suoritettavia tutkintoja koskevia määrällisiä tavoitteita.


Yliopistojen koulutustarjonnan tavoitteiden suhde ohjausjärjestelmään

Yleisen korkeakoulupolitiikan kannalta ongelmalliseksi koulutustarpeen ennakoinnista tekee myös sen suhde koulutuksen ohjausjärjestelmiin, erityisesti koulutuksen rahoitukseen. Korkea-asteen koulutuksen rahoitus perustuu erityisesti yliopistoissa osaltaan tutkintotavoitteisiin ja suoritettuihin tutkintoihin. Pysyvänä tavoitteena on myös ollut korkeakoulutuksen läpäisyasteen nostaminen. Yliopistoja kannustetaan niille asetettujen tutkintotavoitteiden saavuttamiseen, mutta tavoitteen ylittävistä tutkinnoista rahoitusmalli (Tuloksellisuusrahan toiminnallinen tehokkuus -osio) ei palkitse.

Jos yliopistojen ja Opetusministeriön välillä sovitaan tulosohjaukseen sisältyvien tutkintotavoitteiden lisäksi aloituspaikkatavoitteista, poistetaan yliopistoilta kannustimet nostaa tutkintojen läpäisyä.

Lakimiesliitto katsoo, että yliopistokoulutuksen osalta ei tulisikaan asettaa tavoitetta koulutuksen aloituspaikkojen määrästä, vaan suoritettujen tutkintojen määrästä. Käytännössä ylempään korkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen aloituspaikkatavoitetta 2012 vastaa tutkintotavoite vuonna 2017.


Oikeustiede

Oikeustieteellisen alan laskelmissa (Liite 6) päädytään tutkintotarpeeseen, joka peruskehityksessä on 540 tutkintoa ja tavoitekehityksessä 670 tutkintoa sekä laskennalliseen aloittajatarpeeseen (Liite 14), joka on peruskehityksellä alimmillaan 660 ja tavoitekehityksellä enimmillään 880 aloittajaa. Tutkintojen määrä nousisi laskelmien perusteella vuosien 2002–2006 tasosta 25,2–55,4 % ja aloituspaikkojen määrä 33,6–78,14 %.

Muilla yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon opintoaloilla laskelmat näyttävät laskevaa koulutustarvetta. Koko yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon kulutusalalla tapahtuisikin selvä rakennemuutos kun oikeustieteellisen koulutuksen osuus koulutusalan aloituspaikoista kaksinkertaistuisi (+ 97 %) 21,2 prosenttiin ja osuus yliopistokoulutuksen aloituspaikoista kaksinkertaistuisi (+ 98 %) 4,5 prosenttiin.

Suhteessa koko yliopistokoulutukseen oikeustieteen aloituspaikkojen osuus oli vastaavalla tasolla 1980-luvun alussa. Käytännössä viimeiset kolmekymmentä vuotta juristien osuus korkeakoulutetuista on laskenut, eikä tämä ole johtanut minkäänlaiseen juristipulaan. Pikemminkin on niin, että juristien työttömyys on yhä lähellä 1990-luvun alun lamavuosien tasoa.

Nykyisestä työllisyystilanteesta ei tule suoraan päätellä tulevaisuuden koulutustarvetta, mutta juristien koulutusmäärien ja työllisyystilanteen kehitys tukevat tulkintaa, että juristien tarve ei kasva vastaavasti kuin muun korkeakoulutuksen tarve. Oikeustieteellisen koulutuksen määrä on noussut yleisen koulutustason mukana viime vuosisadan alusta saakka. Yleistä korkeakoulutuksen määrää hieman hitaampi kasvuvauhti selittyy oikeustieteellisen koulutuksen luonteella ns. virkatutkintona enemmän kuin puhtaasti yleisiä valmiuksia tarjoavana korkeakoulutuksena.

Käytännössä tämä tarkoittaisi, että suomalaisten työmarkkinoiden ja suomalaisen korkeakoulutuksen pitkäaikainen trendi, jossa perinteisten virkatutkintojen osuus laskee ja enemmän yleisiin valmiuksiin painottuvien tutkintojen osuus nousee, kääntyisi nopeasti päinvastaiseksi. Lakimiesliitto ei katso, että useiden vuosikymmenten johdonmukaisen kehityksen suunta tulisi muuttumaan rajusti seuraavien vuosien aikana. Liitto katsookin, ettei ajatus oikeustieteellisen koulutuksen osuuden yliopistokoulutuksesta nostamiselle 1980-luvun alun tasolle ole perusteltu, eikä vastaa yhteiskuntamme osaamistarpeita.

Oikeustieteen alan systemaattinen virhe on samalla tasolla kuin se oli vuoden 2003 laskelmissa, jotka antoivat laskennalliseksi aloittajatarpeeksi enimmillään 840 aloituspaikkaa. Ennusteisiin sisältyvä huikea nousu selittyy pääosin kahdella seikalla – koulutusavaimeen tehdyillä muutoksilla ja koulutuksen läpäisyn aliarvioinnilla.


Ammattien ja koulutuksen vastaavuusavain

Muunnettaessa työvoimatarvetta koulutustarpeeksi on Opetushallituksessa tarkasteltu eri tehtäväalojen työntekijöiden koulutusjakaumaa. Tätä jakaumaa kuvaavaan koulutusavaimeen on tehty muutoksia, joilla ennakoidaan alan sisäistä koulutusrakenteen muutosta.

Lakimieskunnan osalta ratkaisevaksi muodostuu ammattiryhmittelyn ryhmään 10.3 lakiasiantuntijat tehty korjaus, joka odottaa oikeustieteilijöiden osuuden lakiasiantuntijoista nousevan vuoden 2000 76,19 prosentista 86,97 prosenttiin. Tällä oletuksella ei ole perusteita, mutta se nostaa tarvittujen juristien määrää lähes 100 tutkinnolla vuodessa.

Professori Aulis Aarnion johtama Opetusministeriön työryhmä totesi raportissaan ”Kun yhteiskunta oikeudellistuu, se ei suoraviivaisesti tarkoita, että tarvitaan lisää juristeja. Pikemminkin kysymys on siitä, että tavalla tai toisella normeja käsittelevien työntekijöiden määrä lisääntyy… Kun otetaan huomioon oikeustieteellisten tiedekuntien riidattomasti epäedullinen opettaja/oppilas-suhde, on lähivuosina pikemminkin harkittava sisään otettavien opiskelijoiden määrän vähentämistä.”

Juristien osuuden nousun sijaan odotettavissa on, että alalla työskentelevien liiketalouden, kaupan ja hallinnon alojen yliopistokoulutettujen osuus tulee nousemaan. Ei ole tarkoituksenmukaista, että vain kapean juridiikan osa-alueen hallintaa vaativissa tehtävissä työskentelee juristeja alan lainsäädännön hallitsevien kauppa- ja hallintotieteilijöiden sijaan. Lakimiesliitto katsoo, ettei koulutusavaimen ammattiryhmän tarkoituksenmukainen koulutusjakauma tulevaisuudessa ole koulutusavaimen odotusten mukainen vaan odottaa pikemminkin muiden kuin oikeustieteellisen koulutuksen suorittaneiden osuuden nousevan.

Toinen koulutusavaimen muutos, joka lisää juristien koulutusmäärää on ammattiryhmässä 10.4 julkisen hallinnon johtajat ja asiantuntijat tehty muutos, joka odottaa juristien osuuden nousevan 4,53 prosentista 6,40 prosenttiin. Tämä kasvattaa vuosittaisten tutkintojen tarvetta laskelmissa n. 50 tutkinnolla.

Oikeustieteellistä tutkintoa edellyttävien virkojen osuuden julkishallinnossa vähennyttyä merkittävästi, valtion toteuttaessa tuottavuusohjelmansa ja paikallishallinnon ollessa supistamispaineiden edessä on hyvin vaikea nähdä, miten juristien tarve ammattiryhmän 10.4 voisi kasvaa, puhumattakaan siitä, että se kasvaisi koulutusavaimen mukaisesti 40 %.

Perusteettomilla korjauksilla vuosittain tarvittavien oikeustieteellisten tutkintojen määrään voidaan selittää n. 150 tutkintoa, kun laskelmat asettavat tarvittavien tutkintojen määrän 540–670 tutkintoon. Jos nämä perusteettomat oletukset korjataan, saadaan oikeammaksi haarukaksi 390–520 tutkintoa vuodessa. Vuosina 1997–2006 suoritettiin keskimäärin 436,4 ja vuosina 2002–2006 keskimäärin 431,2 tutkintoa vuodessa.

Myös muissa ammattiryhmissä koulutusavaimeen tehdyt muutokset vaikuttavat ennusteen tuottamiin lukuihin, mutta niiden vaikutus on huomattavasti pienempi.

Laskelmien tuottamaa tarvittavaa tutkintomäärää nostaa myös suhteessa raportin peruslinjaan erikoinen oletus, että lakimiesten työvoimaosuus laskee. Muistiossa korostetaan työvoimaosuuden nostamisen tärkeyttä, mutta samalla ennakoidaan oikeustieteellisen koulutuksen suorittaneiden työvoimaosuuden laskevan. Valtaosalla muista yliopistollisista koulutusaloista asetettu 93 % työvoimaosuus tarkoittaisi nousua alan työvoimaosuudessa. Laskelma ei siten tunnista oikeustieteellisen koulutuksen luonnetta ja sitä tosiasiaa, että poikkeuksellisen suuri osuus juristeista kuuluu jo nyt työvoimaan.

Lakimiesliitto katsoo, ettei tarvetta nykyisten tutkintomäärien lisäämiselle ole. Juristitutkintojen tarve asettuu vastaisuudessakin välille 430–450 tutkintoa vuodessa.


Koulutuksen läpäisy

Toinen selitys laskelmien tuottamille ylimitoitetuille sisäänottomäärille muodostuu laskelmissa käytetyistä koulutuksen läpäisyn arvoista, jotka ovat liian alhaisia.

Oikeustieteellisen koulutuksen suhteen on käytetty läpäisyasteita 73,2–83,3 %, mikä on antanut tavoitteelliseksi aloituspaikkojen määräksi 660–880 aloittajaa. Osaltaan käytettyihin alhaisiin läpäisyarvoihin vaikuttaa se, että oikeustiede on laskelmissa sijoitettu samaan ryhmään kauppatieteiden ja hallintotieteiden kanssa, joiden opintojen läpäisy on selvästi heikompi.

Huomattavasti suurempi vaikutus on kuitenkin sillä, että ennakoinnin pohjana käytetyt Tilastokeskuksen luvut systemaattisesti aliarvioivat professioalojen koulutuksen läpäisyn. Tuloksia selittänee yhden aloittajakohortin käyttäminen läpäisyarvion perusteena. Tällöin ne, joilla opinnot ovat viivästyneet, näyttäytyvät viivästymisen sijaan keskeyttäneinä.

Opetusministeriön ylläpitämän KOTA-tietokannan tietojen perusteella oikeustieteellisen koulutuksen läpäisy on välillä 93–98 %. Lukuja laskee vuosi 2006, jolloin tutkintorakenneuudistuksesta johtuen loppuvuonna valmistuneiden määrä väheni selvästi. Myös oikeustieteellisen koulutuksen ennakointihanke OIKO totesi vuonna 2003, että ”Tutkintoa suorittamaan hyväksytyt ja valmistuneet menevät yhtenäistä linjaa ja läpäisyprosentti on yli 90.”

Jos korjattu tutkintotarvearvio (n. 430–450 tutkintoa) yhdistetään varovaisuusperiaatteen mukaisesti 93 % läpäisyasteeseen, saadaan tavoitteelliseksi aloituspaikkojen määräksi 462–484 aloituspaikkaa.

Lakimiesliitto katsoo, että edellä esitetyllä tavalla korjattuna alustava laskelma koulutustarjonnan tavoitteista 2012 puoltaa oikeustieteen aloituspaikkojen asettamista välille 462–484 aloituspaikkaa.


Helsingissä 9.5.2007




Jorma Tilander
toiminnanjohtaja

**********

Lausunto liittyen arviomuistioon yhdistyslain muutostarpeista (9.5.2007)

Viite Lausuntopyyntö liittyen arviomuistioon yhdistyslain muutostarpeista

Asia Suomen Lakimiesliitto – Finlands Juristförbund ry:n lausunto


Suomen Lakimiesliitto – Finlands Juristförbund ry esittää seuraavaa:

Yhdistymisvapaus kuuluu Suomen perustuslaissa (13 §) turvattuihin perusoikeuksiin samoin kuin kokoontumisvapaus, ilmaisuoikeudet ja poliittiset osallistumisoikeudet. Perustuslain mukaan yhdistymisvapauden käyttämisestä säädetään tarkemmin lailla. Yhdistystoimintaa säätelevä yhdistyslaki tuli voimaan 1.1.1989. Kuten yhdistyslain muutostarpeita käsittelevässä arviomuistiossa on todettu, laki valmisteltiin valtioneuvoston asettaman komitean (KM 1984:1) työn pohjalta.

Muistiossa ehdotetaan yhdistyslain kokonaistarkastelun sijasta lainvalmistelun käynnistämistä siten, että tarkastelu ensisijaisesti kohdennetaan tiettyihin ennalta muuttamisen tarpeessa oleviksi arvioituihin säännöskokonaisuuksiin ja näin yhdistyslaki saatetaan vastaamaan paremmin nykyaikaisen järjestö- ja kansalaistoiminnan vaatimuksia.

Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen ohjelman mukaan yhdistyslakia tullaan uudistamaan. Suomen Lakimiesliitto kannattaa sitä, että lainvalmistelussa tarkastellaan yhdistysten hallintoa koskevia säännöksiä ja ryhdytään selvittämään yhdistysten päätöksentekoa koskevien säännösten uudistamista siten, että nykyteknologian tarjoamat mahdollisuudet päätöksenteon järjestämisessä otetaan huomioon. Lisäksi tilintarkastuslain uudistus on aiheuttanut tarpeen yhdistysten tilintarkastusta koskevien säännösten muuttamiseen.

Jos yhdistyslakia ryhdytään tarkastelemaan kokonaisuudessaan tai lakiin ollaan edellä mainittujen asioiden lisäksi valmistelemassa laajoja muita muutoksia, hankkeella täytyy olla laajaa kannatusta järjestökentässä. Valmistelun tulisi tällöin tapahtua mahdollisimman laaja-alaisesti, parlamentaarisesti asetetun ohjausryhmän koordinoimana ja erilaisten yhdistysten näkökulmat huomioon ottaen.

Professori Heikki Halila ja oikeustieteen lisensiaatti Lauri Tarasti ovat vuonna 1997 laatineet oikeusministeriön toimeksiannosta selvityksen yhdistystoiminnan mahdollisuuksista tietoverkossa. Selvityksessä ehdotettiin, että yhdistyksessä voitaisiin toimittaa jäsen- ja liittoäänestys tietoverkkoa käyttäen. Muutoin selvityksessä ehdotettiin, että yhdistyksien osalta odotettaisiin tietotekniikan kehittymistä ja tietotekniikan käyttöönottoa muiden yhteisöjen päätöksentekoa koskevassa lainsäädännössä.

Tässä yhteydessä tulisi mahdollistaa päätöksenteko tietoverkossa liitto- ja jäsenäänestyksessä. Osakeyhtiölain ja osuuskuntalain mallin mukaisesti voitaisiin sallia myös osallistuminen yhdistyksen kokoukseen teknisiä apuvälineitä käyttäen.

Uuden tilintarkastuslain mukaan tilintarkastajaksi voidaan jatkossa valita vain laissa tarkoitetulla tavalla hyväksytty tilintarkastaja ja pienimmät yhteisöt vapautetaan lakisääteisestä tilintarkastusvelvoitteesta. Ns. maallikkotilintarkastuksesta luovutaan siten, että jatkossa tilintarkastusta voivat toimittaa vain auktorisoidut tilintarkastajat (KHT- ja HTM- tilintarkastajat).

Uusi tilintarkastuslaki tulee voimaan 1.7.2007, mutta yhdistyksiin sovelletaan edelleen vanhan tilintarkastuslain (936/1994) säännöksiä. Eduskuntakäsittelyssä uuden tilintarkastuslain soveltamista yhdistyksiin ei hyväksytty, koska ns. maallikkotilintarkastusta vastaava käytäntö haluttiin säilyttää. Arviomuistiossa lähdetään siitä, että nykyinen maallikkotilintarkastuskäytäntö korvataan hallinnontarkastusta koskevilla säännöksillä. Lainvalmistelun kannalta ei voida pitää onnistuneena sitä, että rinnakkain sovelletaan sekä vanhaa että uutta tilintarkastuslakia.

Yhdistyksiä koskevia säännöksiä valmisteltaessa yhdistyksiä ei voida rinnastaa osakeyhtiöihin, koska niiden toiminta rakentuu erilaisille periaatteille. Enemminkin pitää ottaa huomioon, että on olemassa erikokoisia yhdistyksiä, joissa toiminnan ammattimaisuus vaihtelee. Sisäiset sekä ulkoiset tiedontarpeet ovat erilaiset eri yhdistyksissä.


SUOMEN LAKIMIESLIITTO – FINLANDS JURISTFÖRBUND RY

Jorma Tilander
toiminnanjohtaja

***********

Lausunto koskien Heinolan käräjäoikeuden järjestelyitä (3.5.2007)

Viite Lausuntopyyntö liittyen Heinolan käräjäoikeuden järjestelyihin

Asia Suomen Lakimiesliitto – Finlands Juristförbund ry:n lausunto

Viitekirjeessä pyydettynä lausuntonaan Suomen Lakimiesliitto – Finlands Juristförbund ry esittää seuraavaa:

Lakimiesliitto on jo aikaisemmista käräjäoikeusjärjestelyistä antamissaan lausunnoissa todennut, että aikanaan vahvistettujen käräjäoikeuksien tuomiopiirijakojen on oltava muutettavissa, jos se on järkevää oikeudenhoidon
kannalta. Lakimiesliitto on myös korostanut, että tuomioistuinten alueita suunniteltaessa lähtökohtana tulisi olla käräjäoikeuksien tuomiopiirien muodostaminen noudattaen maakuntien rajoja ja mahdollisuuksien mukaan myös kihlakuntien rajoja. Erityistä huomiota on kiinnitettävä tuomiopiirijärjestelyjen kansalaisten oikeusturvalle aiheuttamiin seuraamuksiin, onko oikeuspalveluja käyttävien kansalaisten siitä saama hyöty suurempi kuin heille yhdistämisestä aiheutuvat haitat.

Lakimiesliitto kiinnittää huomiota siihen, että Lahden käräjäoikeuden tuomiopiirin alueella tulisi käräjäoikeuksien lakkauttamisten jälkeen olemaan noin lähes 200 000 asukasta. Käräjäoikeuden tuomiopiirin asukasmäärä olisi kaksinkertainen verrattuna oikeusministeriön tulevaisuuskatsauksessa esitettyyn tavoitteeseen nähden, joten Lahden käräjäoikeudesta tulee todella iso. Lakimiesliiton mielestä onkin parempi, että jatkossa selvitettäisiin vaihtoehtoa, jossa pienempiä käräjäoikeuksia yhdistetään toisiinsa kuin jo ennestään isoon käräjäoikeuteen yhdistetään lisää.

Lahden käräjäoikeuden nykyiset tilat eivät ole riittävät toiminnan lisäämiseen. Käräjäoikeuden lakkauttamisesta ei automaattisesti ole seurauksena se, että sivukansliat lakkautetaan.

Lakimiesliitto on aikaisemminkin huomauttanut, että oikeudenkäynnin painopisteen tulee olla käräjäoikeuksissa. Tämän takia kaikki käräjäoikeuksien yhdistämiset tulee toteuttaa kustannusneutraalisti siten, että yhdistämisistä saatavaa tuomarinvirkojen kustannushyöty säilytetään käräjäoikeuksien resursseissa joko tarpeen mukaan yhdistettävässä tai ruuhkautuneessa käräjäoikeudessa.

SUOMEN LAKIMIESLIITTO – FINLANDS JURISTFÖRBUND RY

Jorma Tilander
toiminnanjohtaja

**************

Lausunto koskien maaseutuelinkeinojen valituslautakunnassa käsiteltävien asioiden siirtämistä hallinto-oikeuksiin (27.4.2007)

Viite Lausuntopyyntö maaseutuelinkeinojen valituslautakunnassa käsiteltävien asioiden siirtämisestä hallinto-oikeuksiin

Asia Suomen Lakimiesliitto – Finlands Juristförbund ry:n lausunto

Viitekirjeessä pyydettynä lausuntonaan Suomen Lakimiesliitto – Finlands
Juristförbund ry esittää seuraavaa:

Suomen Lakimiesliitto tukee maaseutuelinkeinojen muutoksenhakutyöryhmän esitystä, jonka mukaan maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan toimivaltaan kuuluvat asiat siirretään hallinto-oikeuksiin. Liitto pitää kannatettavana suuntausta, jossa erilaisissa lautakunnissa käsiteltyjä asioita siirrettään tuomioistuinlaitoksen piiriin.

Mietinnön mukaan maatalouden tukijärjestelmää koskevat valitukset käsiteltäisiin ensi asteena Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa. Muut maaseudun kehittämistä ja tukemista koskevat asiat samoin kuin metsästystä tai kalastusta koskevat asiat käsiteltäisiin alueellisesti toimivaltaisissa hallinto-oikeuksissa. Porotalouden, luontaiselinkeinojen ja kolttatukien muutoksenhaku keskitettäisiin Rovaniemen hallinto-oikeuteen. Ahvenanmaan hallintotuomioistuin olisi toimivaltainen käsittelemään muutoksenhaut, jotka kohdistuvat Ahvenanmaan lääninhallituksen tekemiin maaseutuelinkeinojen tukipäätöksiin.

Suomen Lakimiesliitto on aikaisemmin työryhmän väliraportista antamassaan lausunnossa katsonut perustellummaksi, että käsiteltävät asiat jaettaisiin kaikkiin hallinto-oikeuksiin. Osan siirtäminen vain yhteen hallinto-oikeuteen merkitsisi uuden erikoishallinto-oikeuden perustamista, mikä monimutkaistaa järjestelmää ja on asiakkaiden näkökulmasta ongelmallista.

Esitystä ei kuitenkaan vastusteta. Rovaniemen hovioikeuteen ja Ahvenanmaan hallintotuomioistuimeen siirrettävät valitusasiat kuuluisivat useimmiten sinne alueellista periaatetta sovellettaessakin. Varsinaisia maatilatalouden harjoittamiseen liittyviin tukiin perustuvia valituksia arvioidaan olevan noin 300 vuodessa ja ne ohjataan esityksen mukaan Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Valitusten keskittämistä yhteen hallinto-oikeuteen voidaan perustella sillä, että useampien samaa asiaryhmää koskevien asioiden käsittely vahvistaa tuomioistuimen erityisasiantuntemusta tukiasioista ja yhtenäistää oikeuskäytäntöä.

SUOMEN LAKIMIESLIITTO – FINLANDS JURISTFÖRBUND RY

Jorma Tilander
toiminnanjohtaja

****************

Lausunto koskien Imatran käräjäoikeuden yhdistämistä Lappeenrannan käräjäoikeuteen ja Loviisan käräjäoikeuden yhdistämistä Porvoon käräjäoikeuteen (29.3.2007)

Viite Lausuntopyynnöt liittyen Imatran käräjäoikeuden yhdistämiseen Lappeenrannan käräjäoikeuteen ja Loviisan käräjäoikeuden yhdistäminen Porvoon käräjäoikeuteen

Asia Suomen Lakimiesliitto – Finlands Juristförbund ry:n lausunto

Viitekirjeessä pyydettynä lausuntonaan Suomen Lakimiesliitto – Finlands
Juristförbund ry esittää seuraavaa:

Lakimiesliitto on jo aikaisemmista käräjäoikeusjärjestelyistä antamissaan lausunnoissa todennut, että aikanaan vahvistettujen käräjäoikeuksien tuomiopiirijakojen on oltava muutettavissa, jos se on järkevää oikeudenhoidon
kannalta. Lakimiesliitto on myös korostanut, että tuomioistuinten alueita suunniteltaessa lähtökohtana tulisi olla käräjäoikeuksien tuomiopiirien muodostaminen noudattaen maakuntien rajoja ja mahdollisuuksien mukaan myös kihlakuntien rajoja. Erityistä huomiota on kiinnitettävä tuomiopiirijärjestelyjen kansalaisten oikeusturvalle aiheuttamiin seuraamuksiin.

Lausuntopyynnössä viitataan myös heinäkuussa 2007 julkaistuun oikeusministeriön hallinnonalan tulevaisuuskatsaukseen ja kiristyneeseen oikeusministeriön hallinnonalan taloudelliseen tilanteeseen. Lakimiesliitto korostaa, että tuomioistuinten yhdistämisellä ei ole vaikutusta tuomioistuimissa käsiteltävien asioiden määrään, joten yhdistämisen perusteena ei tule olla pyrkimys henkilöstövähennyksiin tai palkkakustannusten pienentämiseen. Kasvukeskusten ulkopuolella olevien pienten alioikeuksien yhdistämiset eivät helpota ruuhkautuneiden pääkaupunkiseudun alioikeuksien tilannetta, jonne on saatava lisäresursseja.

Lakimiesliitto korostaa, että oikeudenkäynnin painopisteen tulee olla käräjäoikeuksissa. Tämän takia kaikki käräjäoikeuksien yhdistämiset tulee toteuttaa kustannusneutraalisti siten, että yhdistämisistä saatavaa tuomarinvirkojen kustannushyöty säilytetään käräjäoikeuksien resursseissa joko tarpeen mukaan yhdistettävässä tai ruuhkautuneessa käräjäoikeudessa.

SUOMEN LAKIMIESLIITTO – FINLANDS JURISTFÖRBUND RY

Jorma Tilander
toiminnanjohtaja

*********

Lausunto koskien oikeussuojakeinoja oikeudenkäynnin viivästymistä vastaan (23.3.2007)

Viite Työryhmämietintö 2006:21: Oikeussuojakeinot oikeudenkäynnin viivästymistä vastaan

Asia Suomen Lakimiesliitto – Finlands Juristförbund ry:n lausunto

Suomen Lakimiesliitto – Finlands Juristförbund ry lausuu yllä mainitun mietinnön ehdotusten johdosta seuraavaa:

Yleistä

Kysymys on siitä, tarvitaanko Suomessa uusia oikeussuojakeinoja ja jos tarvitaan, pitääkö keinoilla vaikuttaa asian käsittelyyn ennakolta vai jälkikäteen ja ovatko nyt esitetyt keinot riittäviä viivästyksiä vastaan.

Esityksen tavoitteena on parantaa asianosaisten oikeusturvaa ja panna täytäntöön ihmisoikeussopimuksen mukaiset velvoitteet sekä perustuslaissa taattu oikeus oikeudenkäyntiin ilman aiheetonta viivästymistä. Ihmisoikeussopimuksen ja oikeuskäytännön mukaan jokaisella on oltava käytettävissään tehokas kansallinen oikeussuojakeino oikeudenkäynnin viivästymistä vastaan. Esityksen tavoitteet ovat kannatettavia.

Mietinnössä tehty johtopäätös, että Suomessa ei ole tällä hetkellä käytettävissä riittävän tehokkaita oikeussuojakeinoja lukuun ottamatta rangaistuksen lieventämistä rikosasioissa, on myös oikea. Tällaisiksi oikeussuojakeinoiksi on ehdotettu viivästyskantelua, hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä, hallinnollisten sanktioiden lievennystä ja hallintolainkäyttöelinten velvollisuutta antaa pyynnöstä käsittelyaikaa koskeva arvio. Lakimiesliitto on samaa mieltä kuin työryhmä, että esityksessä ehdotetuista keinoista hyvitysjärjestelmä täyttää varmimmin ihmisoikeussopimuksen asettamat vaatimukset.

Lakimiesliitto kuitenkin korostaa, että ennalta estävien keinojen tulisi olla ensisijaisia. Tavoitteena on lisäksi oltava kaikkien oikeudenkäyntien tapahtuminen kohtuullisessa ajassa, kuten työryhmä on todennut. Ehdotetut uudet oikeussuojakeinot eivät poista pysyvästä resurssivajeesta johtuvia viipymisongelmia, joista pääkaupunkiseudulla ja eräillä muilla paikkakunnilla on kysymys. Ehdotetuilla uusilla oikeussuojakeinoilla tai muilla keinoilla, kuten työmenetelmiä tehostamalla tai uudistamalla käräjäoikeusverkostoa, ei riittämättömistä voimavaroista johtuvia ongelmia poisteta, vaan on samanaikaisesti huolehdittava siitä, että tuomioistuimille ja muille viranomaisille turvataan riittävät resurssit asioiden käsittelemiseksi.

Kun otetaan huomioon valtionhallinnon tuottavuusohjelmasta johtuen kaavaillut merkittävät resurssivähennykset, vakavana vaarana on, että ennestään ruuhkautuneet tuomioistuimet ruuhkautuvat entisestään ja että muissakin tuomioistuimissa ruuhkaudutaan ja keskimääräiset käsittelyajat kasvavat. Uusien oikeussuojakeinojen tarkoituksena tai seurauksena ei saa olla, että viivästymisiin liittyvät ongelmat poistetaan näkyvistä kansainväliseltä tasolta kansalliselle tasolle ilman, että ryhdytään toimenpiteisiin toimintaedellytysten korjaamiseksi.

Lakimiesliitto haluaa kiinnittää huomiota myös siihen, että esimerkiksi hallinto-asioissa saattaa tulla tilanteita, jolloin suuri ryhmä valittajia tekee samanlaisia valituksia ja EY-tuomioistuimelle tehdyn ennakkoratkaisupyynnön vuoksi valitukset viipyvät, minkä jälkeen tämä ryhmä tekee viivästyskantelun ja hakee hyvitystä. Mahdollista on, että tällainen lamauttaa koko suunnitellun järjestelmän, mikä on otettava huomioon ehdotettujen oikeussuojakeinojen tehokkuutta arvioitaessa.

Taloudelliset vaikutukset

Lakimiesliitto pitää varsin todennäköisenä, että mietinnössä on aliarvioitu viivästyskanteluiden ja hyvitysvaatimusten määrät. Erityisesti kantelun osalta on vaara sen liiallisesta käytöstä. Oletettavaa on, että ennen kuin oikeuskäytäntö vakiintuu, tulee paljon turhia kanteluita ja hakemuksia. Juttumäärät eivät saa ruuhkauttaa tuomioistuimia. Lautakunnalle ja tuomioistuimille on turvattava riittävät toimintaedellytykset ja henkilöstö.

Viivästyskantelu

Lakimiesliitto katsoo, että ensisijaisesti voimavarat on kohdennettava varsinaisiin oikeudenkäynteihin. Jos asian käsittelyssä kohtuullisessa on kuitenkin epäonnistuttu jostain syystä, asianosaisella tulisi olla tehokas oikeussuojakeino viivästymistä vastaan myös ennakolta. Nykyisin käytössä olevia keinoja ei voida pitää erityisen tehokkaina. Ehdotettu viivästyskantelu muistuttaa vanhaa lykkäyskantelua. Rikosasioiden oikeudenkäyntimenettelyn uudistuksen yhteydessä kumottiin OK 16 luvun 4 § 2 momentti, joka antoi mahdollisuuden kannella hovioikeuteen tarpeettomasta lykkäyksestä. Jos kantelu katsottiin aiheelliseksi, hovioikeudella oli mahdollisuus määrätä, että asiaa on ryhdyttävä käsittelemään aikaisemmin. Hovioikeuden ratkaisusta ei saanut erikseen valittaa. Säännös kumottiin tarpeettomana, koska käsittelyn lykkääminen on nykyisin pääsääntöisesti kiellettyä eikä oikeudenkäyntiväitteistä saa valittaa erikseen. Säännöksen merkitys lienee ollut käytännössä vähäinen.

Lakimiesliitto ei sinänsä vastusta viivästyskantelun käyttöön ottamista, mutta pitää osin ylemmälle tuomioistuimelle annettuja keinoja määrätä oikeudenkäyntiä jouduttavasta toimenpiteestä arveluttavina. Ylempi tuomioistuin voisi muun muassa vaihtaa asiaa käsittelevän tuomarin tai siirtää asian toisen tuomiopiiriinsä kuuluvan tuomioistuimen käsiteltäväksi. Kuten mietinnössä on todettu, tuomioistuimet ovat riippumattomia myös oikeuslaitoksen sisällä. Tuomioistuinten ja tuomareiden riippumattomuus liittyy ennen muuta oikeudelliseen ratkaisutoimintaan, mutta myöskään taloudellisilla voimavaroilla ja fyysisillä toimintaedellytyksillä ei saa olla vaikutusta tuomioistuinten oikeudelliseen ratkaisuharkintaan. Siltä osin kuin ehdotus koskettaa tuomioistuinten alueellista ja asiallista toimivaltaa ja tuomareiden riippumattomuutta, on ehdotukseen syytä suhtautua varauksellisesti. Näitä kysymyksiä on sivuttu perustuslakivaliokunnan lausunnossa 55/2006.

Hyvitysjärjestelmä

Lakimiesliitto yhtyy työryhmän käsitykseen, että perustuslaista johtuvista syistä hyvitysjärjestelmä on ulotettava myös sellaisiin lainkäyttöasioihin, jotka eivät kuulu ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan soveltamisalaan. Lakimiesliitto kannattaa, että laissa nimenomaisesti mainitaan, että hyvityksen määrää harkittaessa otetaan huomioon ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö. Sen sijaan vuosikorvauksen määrän tai hyvityksen enimmäismäärän mainitsemista lainkohdassa ei voitane pitää välttämättömänä etenkin, kun samalla säädetään mahdollisuudesta poiketa näistä määristä.

Mietinnössä on esitetty uuden organisaation perustamista. Lähtökohtaisesti uusien elinten perustamista tulisi välttää, ellei se ole aivan välttämätöntä. Jatkovalmistelussa olisi siten syytä vielä tarkemmin selvittää olemassa olevia vaihtoehtoja. Esimerkiksi Italiassa korvausta on haettava siltä tuomioistuimelta, joka on toimivaltainen käsittelemään asianomaisen tuomioistuimen jäsentä koskevan syytteen. Tuomioistuimen päätökseen voidaan hakea muutosta Italian kassaatiotuomioistuimelta, mutta päätös on heti täytäntöönpanokelpoinen. Ihmisoikeustuomioistuin on pitänyt mainittua Italian korvausjärjestelmää tehokkaana oikeussuojakeinona, mutta korvauksia alhaisina.

Mietinnössä on perusteltu muutoksenhakuoikeuden epäämistä muun muassa sillä perusteella, että epäiltävissä olisi, että oikeussuojakeino ei olisi muutoin riittävän tehokas. Italian esimerkki osoittaa, että perustelu ei ole relevantti. Lakimiesliitto katsoo, että mikäli hyvityslautakunta perustettaisiin, muutoksenhakuoikeuden rajoittaminen edellyttää vielä lisäselvittelyä. Mietinnössä esitetyt perustelut puhuvat enneminkin muutoksenhakuoikeuden puolesta kuin sitä vastaan. Sinänsä tuomioistuinlinjojen erilaisuudesta johtuen luontevan muutoksenhakuelimen löytäminen on hankalaa.

Lisäksi Lakimiesliitto on kiinnittänyt huomiota, että mietinnön perusteluissa on katsottu, että laissa säädetyn kolmen kuukauden määräajan laiminlyönnistä huolimatta hakemusta ei muodollisilla perusteilla jätettäisi tutkimatta, jos hakemus olisi myöhästynyt esimerkiksi viikolla tai parilla päivällä. Kun kysymys on tutkimatta jättämisen perusteista, tällainen lainsäädäntötekniikka ei ole hyväksyttävä. Poikkeuksista on säädettävä tyhjentävästi laissa. Lakimiesliitto ei myöskään hyväksy mietinnössä esitettyä kannanottoa siitä, että tuomarin ammatissa toimiva henkilön toimiminen jäsenenä olisi ongelmallista, koska mahdollisissa esteellisyystilanteissa on käytettävissä henkilökohtainen varajäsen. Hyvityslautakunnan jäseninä tulee toimia myös tuomareita.

Lopuksi

Asianosaisilla on oltava ihmisoikeussuojasopimuksen edellyttämät tehokkaat oikeussuojakeinot oikeudenkäynnin viivästymistä vastaan. Ennalta estävät keinot ovat ensisijaisia ja ne jäävät tässä hyvitysjärjestelmässä toissijaiseen asemaan. Asianosaisille on tärkeintä, että oikeudenkäynti tapahtuu kohtuullisen ajan kuluessa. Pelkkä jälkikäteinen muodollinen rahallinen korvaus ei välttämättä tosiasiassa korvaa viivästymisen aiheuttamaa huolta, epävarmuutta ja muuta niihin rinnastettavaa haittaa. Oikeus kohtuullisen ajan kuluessa toteutuvaan oikeudenkäyntiin ei hyvitysjärjestelmässä toteudu.

Oikeudenkäynnit ovat viivästyneet todella merkittävästi ja kestäneet vuosikausia niissä tapauksissa, joissa ihmisoikeustuomioistuin on tuominnut valtiot seuraamuksiin. Asianosaisten odotukset oikeudenkäyntien joutuisuudelle ovat paljon suuremmat. Lakimiesliitto vaatii, että pääkaupunkiseudun ja eräiden muiden ruuhkautuneiden tuomioistuimien resurssipula hoidetaan kuntoon, jotta oikeudenkäynnit voidaan hoitaa ilman aiheetonta viivästystä.

SUOMEN LAKIMIESLIITTO – FINLANDS JURISTFÖRBUND RY

Jorma Tilander
toiminnanjohtaja

*************

Lausunto koskien tuomareita kansainvälisissä ja Euroopan unionin tuomioistuimissa (23.3.2007)

Viite Tuomarinimitystyöryhmän mietintö ”Tuomarit kansainvälisissä ja Euroopan unionin tuomioistuimissa, Kansallisen valinta- ja nimeämismenettelyn kehittäminen”

Asia Suomen Lakimiesliitto – Finlands Juristförbund ry:n lausunto

Suomen Lakimiesliitto – Finlands Juristförbund ry lausuu yllä mainitun mietinnön ehdotusten johdosta seuraavaa:

Suomessa ei ole yhtenäistä kansallista menettelyä suomalaisten tuomariehdokkaiden valitsemiseksi ja nimeämiseksi kansainvälisiin ja Euroopan unionin tuomioistuimiin. Suomen Lakimiesliitto kannattaa työryhmän ehdotusta siitä, että suomalaisten tuomariehdokkaiden kansallista valintamenettelyä kehitetään avoimemmaksi ja julkiseen ilmoittautumismenettelyyn perustuvaksi. Ehdokkaiden valinta tulee suorittaa niiden henkilöiden joukosta, jotka ovat tehtävään ilmoittautuneet.

Ehdokasasettelua varten ehdotetaan perustettavaksi asiantuntijaneuvottelukunta. Suomen Lakimiesliiton mielestä tuomarinvalintalautakuntaa on kuultava nimittämisiä valmisteltaessa ja ehdokkailta tulisi edellyttää tuomioistuimen toimialan asiantuntemusta sekä tehtävään tarvittavaa ammatillista kokemusta.

SUOMEN LAKIMIESLIITTO – FINLANDS JURISTFÖRBUND RY

Jorma Tilander
toiminnanjohtaja

***************

Lausunto koskien tilintarkastajan vahingonkorvausvastuuta (15.3.2007)

Viite Kaisanlahti – Timonen: Tilintarkastajan vahingonkorvausvastuu – kehitystarpeet de lege ferenda (KTM 39/2006)

Asia Suomen Lakimiesliitto – Finlands Juristförbund ry:n lausunto

Suomen Lakimiesliitto – Finlands Juristförbund ry lausuu yllä mainitun selvityksen ehdotusten johdosta seuraavaa:

Yleistä lainvalmistelusta

Kauppa- ja teollisuusministeriö on 6.3.2006 antanut OTT Timo Kaisanlahdelle ja OTT Pekka Timoselle toimeksiannon laatia selvitys tilintarkastajan vahingonkorvausvastuun kehitystarpeista. Samaan aikaan on kauppa- ja teollisuusministeriössä valmisteltu tilintarkastuslain kokonaisuudistusta.

Eduskunta on 6.2.2007 hyväksynyt uuden tilintarkastuslain (UTTL). Lisäksi useisiin lakeihin hyväksyttiin uudesta tilintarkastuslaista johtuvia muutoksia. Uuteen tilintarkastuslakiin on kirjattu tilintarkastajan vahingonkorvausvelvollisuutta koskeva säännös (UTTL 51 §). Lakiehdotusta koskevan hallituksen esityksen (HE194/2006) mukaan vahingonkorvausvelvollisuutta koskeva säännös vastaa asiallisesti vielä voimassa olevan tilintarkastuslain 44 §:ää eli tältä osin tilintarkastusta koskevaan sääntelyyn ei esitetty muutosta.

Uuden tilintarkastuslain mukaan tilintarkastajaksi voitaisiin jatkossa valita vain laissa tarkoitetulla tavalla hyväksytty tilintarkastaja ja pienimmät yhteisöt vapautettaisiin lakisääteisestä tilintarkastusvelvoitteesta. Eduskuntakäsittelyn lopputuloksena yhdistyslain muutosta koskenut esitys hylättiin ja talousvaliokunnan ehdotuksen mukaisesti yhdistyksissä sovelletaan vanhaa tilintarkastuslakia.

Lainvalmistelun kannalta ei voi pitää onnistuneena sitä, että samaan aikaan kun kauppa- ja teollisuusministeriössä on valmisteltu tilintarkastuslain kokonaisuudistusta, niin tästä erillisenä on selvitetty kauppa- ja teollisuusministeriön toimeksiannosta tilintarkastajan vastuujärjestelmää. Tämä olisi ollut syytä sisällyttää uuden tilintarkastuslain valmisteluun. Tällöin tilintarkastuslain tavoitteet ja erityispiirteet olisivat ehkä tulleet esiin tuoduksi ehdotusosassa paremmin, kuten esimerkiksi se, että tilintarkastajat toimivat lakisääteisessä tehtävässään yleisessä intressissä ja että tilintarkastuslain tavoitteena on parantaa tilinpäätösten ja tilintarkastusten luotettavuutta.

Selvityksestä ja sen ehdotuksista

OTT Kaisanlahden ja OTT Timosen laatima selvitys on laaja-alainen esitys tilintarkastajan tehtävään liittyvän vastuun ja vahingonkorvausvelvollisuuden sisällöstä. Selvityksessä tulevat esille tiedeyhteisön piirissä esitetyt erilaiset näkemykset vahingonkorvausvastuun perusteista. Tämä jo antaa perusteltua aihetta tarkentaa tilintarkastajan vastuuta koskevaa sääntelyä. Selvityksessä on otettu huomioon eräitä nykyisen ja uuden lain puutteita.

Keskeisiä ongelmia ovat tilintarkastusyhteisön ja tilintarkastajan yhteisvastuu, tilintarkastajan apulaisen vastuu sekä yleisten ja erityissäännösten välinen suhde.

On huomattava, että tilintarkastusyhteisö on aina vastuussa. Tilintarkastaja ei ole, kuten selvityksessäkin todetaan, ensisijainen korvausvelvollinen. Tilintarkastajan osalta vastuun syntyminen edellyttää, että tämä on joko toiminnallaan tai tehtävien laiminlyömisellä aiheuttanut vahinkoa tarkastettavalle yritykselle. Mikäli tilintarkastajan ohella myös tarkastettavan yrityksen johtoon kuuluva on vaikuttanut toiminnallaan vahingon syntymiseen, vastuuta ei tule yksinomaan sälyttää toiselle osapuolelle.

Korvausvastuun jakautumista koskevat vahingonkorvauslain 6 luvun säännökset, joihin viitataan tilintarkastuslaissa, ovat ongelmallisia. Vahinko on aiheutunut tarkastettavan yhtiön puolesta toimineiden moitittavasta käyttäytymisestä, jota tilintarkastaja ei ole havainnut. Vastuu on tällöin yhteisvastuuta, joskin tilintarkastajan vastuuta voidaan ja lienee syytäkin sovitella vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n mukaan. Tilintarkastajan vastuun säilyminen on perusteltua ottaen huomioon tilintarkastuksen tarkoitus.

Jos tarkastuskohteen puolesta toimineen vastuu on rajoitettu esimerkiksi yhtiöjärjestysmääräyksellä tai vastuuta koskeva kanne on vanhentunut, on nykyisen lain mukaan mahdollista tilintarkastajan jääminen ainoaksi vastuuvelvolliseksi. Ehdotettu poikkeussäännös, jonka mukaan vastuu muuttuisi tällöin pääluvun mukaiseksi, on tarpeellinen ja perusteltu, koska tällöin estettäisiin muun muassa ennen kanneajan päättymistä toteutettu korvausvastuun poistaminen esim. anteeksiannolla.

Ehdotus tarkastuskohteen jäsenen ja ulkopuolisen rajoitetusta kanneoikeudesta on perusteltu. Osakkaan, yhtiömiehen ja jäsenen kanneoikeuden edellytyksenä on, että yhtiö ei nosta kannetta. Toisaalta muiden henkilöiden korvausoikeudelle on asetettu erityisten syiden vaatimus yksilöimättä näitä syitä mitenkään. Yleensä ehdotuksissa tuodaan esiin joitain esimerkkejä. Erityisten syiden vaatimus kaventaa hiukan omistajien ja sivullisten oikeuksia vahingonkorvaukseen, mitä ei voida pitää oikeansuuntaisena ratkaisuna.

Hyvän tilintarkastustavan noudattaminen on jo nykyisinkin johdettavissa kansainvälisistä tilintarkastusstandardeista.

Säännökset päävastuullisen tilintarkastajan yhteisvastuusta tilintarkastusyhteisön kanssa sekä tilintarkastajan vastuusta apulaisestaan ovat ongelmallisia. Työnantajana päävastuulliselle tilintarkastajalle ja/tai apulaisille toimivan tilintarkastusyhteisön vastuuta ei ole syytä lieventää vahingonkorvauslain 3 luvun pääsäännöstä poikkeavasti. Voidaan myös pohtia ehdotetun säännöksen, jonka mukaan tilintarkastaja on vastuussa vain apulaisensa huolimattomasta tai tahallisesta toiminnasta, tarpeellisuutta.

Kuten selvityksessä on todettu, ei liene perusteita asettaa vastuulle rahamääräistä ylärajaa.

SUOMEN LAKIMIESLIITTO – FINLANDS JURISTFÖRBUND RY

Jorma Tilander
toiminnanjohtaja

****************

Lausunto koskien rajat ylittävien sulautumisien ja jakautumisien yhtiöoikeudellista sääntelyä (6.2.2007)

Viite Rajat ylittävien sulautumisien ja jakautumisien yhtiöoikeudellinen sääntely - työryhmän mietintö (OM 2006:23)

Asia Suomen Lakimiesliitto – Finlands Juristförbund ry:n lausunto

Suomen Lakimiesliitto – Finlands Juristförbund ry lausuu yllä mainitun mietinnön ehdotusten johdosta seuraavaa:

Liitto pitää työryhmän omaksumia peruslinjauksia onnistuneina. Kun direktiivipohjaisesti säädetään rajat ylittävistä sulautumisista, on perusteltua sekä kohdella muita yritysten rakennejärjestelyjä samalla tavoin että sallia muille pääomapanokseen perustuville kaupallisille yhteisömuodoille samat järjestelyvaihtoehdot. Pidämme rajat ylittävien järjestelyjen mahdollistamista hyödyllisenä ja edistettävänä, joten erityisesti jakautumisia koskevan sääntelyn liittäminen vapaaehtoisesti jo direktiivin implementointivaiheeseen on hyvä ratkaisu.

Kansallisen sääntelyn yhdenmukaisuuden säilyttämiseksi on tärkeää, että samankaltaisia taloudellisia ja oikeudellisia ilmiöitä koskevat kysymykset säännellään mahdollisimman yhdenmukaisesti. Sen vuoksi liitto pitää hyvänä, että eurooppayhtiöitä ja eurooppaosuuskuntia koskevia sääntelyratkaisuja käytetään muiden eurooppalaisten ja rajat ylittävien rakennejärjestelyjen sääntelyn mallina.

Pidämme hyvänä, että sääntely on pystytty pitämään riittävän tiiviinä eikä sääntelyä ole pyritty ulottamaan kaikkiin ajateltavissa oleviin erityistilanteisiin. Rajat ylittävissä yritysjärjestelyissä joudutaan toteutusvaiheessa ottamaan huomioon useiden eri maiden lainsäädäntö ja viranomaiskäytäntö, joten on tärkeää, että kansallinen laki mahdollistaa riittävän joustavuuden. Yhtä lailla olennaista on, että järjestelyjen toteutusvaiheessa keskeiset ratkaisut tekevät rekisteriviranomaiset toimivat joustavasti.

Lakimiesliitto katsoo myös, että ehdotuksessa on tasapainoisella tavalla pyritty huomioimaan rajat ylittäviin järjestelyihin liittyviä erilaisia intressejä. Julkisen vallan näkökulmasta on perusteltua, että valtiolle veronsaajana kuuluvien oikeuksien toteuttaminen varmistetaan tilanteessa, jossa veronmaksajan kotivaltion vaihtuminen saattaisi merkitä niiden vaarantumista. Myös ehdotetut kansallisen sääntelyn tiukentamisratkaisut ovat perusteltuja, koska ne ovat ainoa tapa varmistaa kansallisten intressien turvaaminen rajat ylittävien järjestelyjen osalta.

SUOMEN LAKIMIESLIITTO – FINLANDS JURISTFÖRBUND RY

Jorma Tilander
toiminnanjohtaja