Tietoalalta lakkovaroitus

Tietoalan toimihenkilöt ry ja Ylemmät toimihenkilöt YTN ry ovat tänään 21.10.2011 antaneet lakkovaroituksen tietotekniikan palvelualalle.

Työriita koskee Tietotekniikan palvelualan työehtosopimuksen solmimista Tietoalan toimihenkilöt ry:n, Ylemmät toimihenkilöt YTN ry:n ja Teknologiateollisuus ry:n välillä. Työehtosopimuksen voimassaolo on päättynyt 30.9.2011 eikä neuvotteluissa ole saavutettu yksimielisyyttä uuden työehtosopimuksen sisällöstä. Erimielisyyttä on ollut erityisesti palkankorotusten suuruudesta ja toteuttamistavasta.

Työnseisaus alkaa maanantaina 7.11.2011 klo 6:00. Työnseisaus päättyy viimeistään 13.11.2011 klo 24:00, ellei uutta työehtosopimusta ole sitä ennen solmittu.

Lakko koskee tietotekniikan palvelualan keskeisissä yrityksissä tehtävää helpdesk-, päivystys- ja valvomotyötä. Työtehtävät on määritelty niin, että niiden tekemättä jättäminen vaikuttaa yrityksen toimintaan välittömästi. Lakon piirissä ovat yrityksistä muun muassa Tieto-konserni, Logica ja IBM.

– Tuntuu siltä, että työnantajapuolella ei tällä hetkellä ole suuria neuvotteluhaluja, sanoo Tietoalan toimihenkilöiden puheenjohtaja Jouko Malinen.

– He pitävät raamisopimuksen 2,4 prosentin korotusta liian korkeana ja haluaisivat lisäksi jakaa sen yrityskohtaisilla sopimuksilla. Me olisimme valmiita tekemään sopimuksen raamin pohjalta, mutta Teknologiateollisuus ei suostu edes neuvottelemaan, Malinen jatkaa.

Tietoalalla on ollut ylityökielto ja vapaa-ajalla tapahtuvan työasioissa matkustamisen kielto viime keskiviikosta lähtien ja se on edelleen voimassa.

Lisätietoja:

Jouko Malinen, puheenjohtaja, Tietoalan toimihenkilöt ry, puh. 040 173 0403

Intranet