HAE

Elintarvikealan ylemmät ylityö- ja vapaa-ajalla matkustuskieltoon

Ylemmät toimihenkilöt YTN ry:n hallitus päätti 1.4. kokouksessaan julistaa elintarvikealalle ylityöja vapaa-ajalla matkustuskiellon 7. - 9.4.2010. Elintarvikealan palkkapöytäkirja umpeutui eilen
31.3.2010.

Mielenilmaus koskee niitä elintarvikealan yrityksiä, jotka ovat ETL:n jäsenyrityksiä. Ylityökielto tarkoittaa käytännössä sitä, ettei yleisesti käytössä olevaa 7,5 tunnin päivittäistä työaikaa ylitetä.
Vapaa-ajalla matkustuskielto taas sitä, että työmatkojen tulee ajoittua samaisen 7,5 tunnin ajalle normaalin työajan puitteissa.

“Työnantaja ei ole koko aikana suostunut neuvottelemaan kattavasta työehtosopimuksesta ”, sanoo YTN elintarvikealan pääneuvottelija Anneli Nieminen. Kentälle tehty kysely osoitti, että ylemmistä
86 prosenttia haluaa alalle työehtosopimuksen. Tärkeitä asioita ovat mm. luottamusmiessopimus, työaika-asiat sekä matka-ajan korvaaminen.

Kieltäytyminen ylitöistä tai vapaa-ajalla matkustamisesta ei ole työtaistelutoimenpide, vaan jokaisella on oikeus kieltäytyä tekemästä töitä vapaa-ajalla. Tarkemmat ohjeet, kuinka näinä
kolmena päivänä tulee toimia, löytyvät osoitteesta www.ytn.fi/elintarvike.

Suomen Elintarviketyöläisten Liiton SEL:n laillisten työtaistelutoimenpiteiden aikana ylemmät toimihenkilöt pitäytyvät omissa töissään.

Lisätietoja YTN/Elintarvikealan asiamiehiltä:
Anneli Nieminen 040 901 1644
Tage Lindberg 040 5133969 ja
Eero Seppälä 040 5307691

Seuraa alan tilannetta:
www.ytn.fi/elintarvike

Ylemmät toimihenkilöt ovat tärkeä henkilöstöryhmä elintarviketeollisuudessa. Heidän vastuullaan on suurelta osin alan kehittäminen, uudistaminen ja onnistuminen kansainvälisessä kilpailussa. Ylempiä toimihenkilöitä toimii elintarviketeollisuudessa
yhteensä 3 500 asiantuntijoina ja keskijohdon tehtävissä.